Hei kelaa!

Elämääkin suurempia kysymyksiä. Vastauksista kumpuavia uusia kysymyksiä. Mahdollisia ja mahdottomia. Järkeen käypiä ja filosofisia. Ihmettelyä ja arkisenkin kyseenalaistamista. Sitä on Konttisen ja Vänttisen vauhdikas, tanssin siivittämä ja ajattelua herättelevä seikkailu kosmisessa epätodellisuudessa pullollaan.

Alkuräjähdystä odotellessa otollisessa atmosfäärissä kysymyksiä alkaa meiltä yleisöltäkin jo nousta. 

 Onko näyttämönä sateenvarjo vai muna?
Kumpi oli ensin muna vai kana?
Ja vielä, miten täällä voikin olla näin paljon tuttuja?
Hei kelaa!
Onhan kysymyksessä sentään ensi-ilta. 

Minä olen minä ja sinä olet sinä. Mutta entäs jos... 

Me ollaankin toistemme kopioita?

Voikos se olla niin?

Entäs jos...
Minun aivot olisivat sinun, niin olisinko sitten sinä?

Olenko totta vai r...a?

Siis, keitä me ollaan ja mistä me tullaan?

What?

Kuka loukkaantui alkuräjähdyksessä?

Onkos aivoissa tungosta? Mites aivot nukahtaa?

Ja voiko ajattelemisesta tuomita kuolemaan? 

Onkos se problema vai dilemma?

Kelaa!

Miten menee brain dance? 

Entä katsomofunk? 

Mikä yhdistää lukua 42 mansikkajäätelöön?
Entä elämän tarkoitukseen? 

Ihan loogista, kun sitä kelaa.

 

Kysynpä vielä:

Mikäs se parhaiten palauttaa tähän hetkeen?

Antaa tuntumaa jokaiseen retkeen.

Tuntuu muurahaisina iholla, kutituksena niskassa.

Aina saa aikaan hyvän mielen aukaisten meille yhteisen kielen.

K.......ko?

Esityksen jälkimainingeissa on epäilemättäkin selvää, että mielikuvituksen ja ajattelun siivin voi siirtyä sekä ajassa että tilassa ihan mihin vain, koska vain. Konttisen ja Vänttisen johdolla se ei ole edes vaikeaa. Hei kelaa! Haastaa ja hauskuuttaa +8 veet ja vähän vanhemmatkin.

Lisätietoja:

www.kuopionkaupunginteatteri.fi

www.minimi.fi

Kulttuuria keitolla, Sotku ja Tsuumi

Ruokateatteria lounastauolla?  Keittoa  kera kahvihuonemusikaalin: "Elämän (t)ehostajat" a' la tanssiteatteri Tsuumi.  Yleisönä minä -ensikertalainen- ja 59 kulttuurin ystävää. Kevään ensimmäinen perjantain  kultturikeittokattaus Sotkulla on loppuunmyyty.
 

Odottavalla mielellä paikalla jo hyvissä ajoin.  Vastassa puheensorinaa ja  hämyisen kapakan tuntuista ranskalaista musiikkia. Tunnelma jo odottellessa jotenkin...hmm...intiimi. Se tulee iholle. Tavoistani poiketen valitsen paikan eturivistä ja lyöttäydyn ventovieraan vieruskaveriksi, vaikka hajuraolla olevia paikkojakin on vielä vapaana. Se tuntuu jotenkin luontevalta.

 
Kun kello lyö 12.00, on keitto valmista. Tänään tarjolla kylmäsavulohella maustettua peruna-rucolakeittoa ja mallasleipää viimeisteltynä jälkiruokakahvilla. Keiton syönnin lomassa pöytäseurueessamme viriää keskustelu. Osa on käynyt keitoilla aiemminkin, osa on ensimmäistä kertaa. Paikalle on tultu moninaisista syistä. Yksi on kansantanssin harrastaja, toinen ystävän suosittelema ja kolmas itsekin kulttuurintekijä ja tutkimassa tilaa omaa tulevaa esitystään silmällä pitäen. Entäs minä? Uteliaisuuttani ja uinuvaa kultturelliminääni etsiskelemässä.
 
Yhtäkkiä huomaamme, että naapuripöytään on ilmestynyt virtaviivainen pariskunta fläppitauluineen kyselemään lounastajilta: -Mikä se elämässä haastaa? Ootteko päässeet jo jyvälle?
Vähitellen taulu täyttyy. Tärppisanoista. Ja varsinainen esitys voi alkaa.

Elämän (t)ehostajat, hyvän olon insinöörit ja Y.C.H.I.A-metodin kehittäjät valmiina jatkamaan maailman valloitustaan täällä meillä, Kuopiossa. Ainakin melkein maailman navassa.

 Musiikkia, vauhdikkaita koreografioita ja esitystä eteenpäin vieviä kysymyksiä.

 Kaipaatko?

  Tuntuuko?

 Haluatko?

Koetko?

 

No, mitä kaikkea? 

Tasapainoista perhearkea?

Villejä irtosuhteita?

Yletöntä pihvimässäilyä?

Downshiftausta?

Sohvaperunaa?

Dynaamista fitness-shakeup-vartaloa?

Vegaanista, gluteenitonta ilmanmitä elämäntapaa?

 

Onko tavoitteissa ristiriitaa?
Siltikin, kaikki on mahdollista. Teille. Ihana porukka.

 YouCan HaveItAll.

Suo-ras-taan.
Hengästyttävän helppoa.
On, Off ja Pause.

Ole sosialinen.

 Harrasta.

Rentoudu.

Päästä höyryjä.

 Kultivoidu.

Syö hyvin.

Ja...muista. Erotiikka.

Yleisö lähtee elämän (t)ehostajien mukaansatempaavaan ja osallistavaan sparraukseen mukaan ihan kympillä. Tunnelma ja estottomuus jotenkin tarttuu. On luontevaa näyttää kieltä ja huutaakin.
Seura tekee kaltaisekseen(ko)?

"Ei, ei, ei ja mää, mää, mää."

Ja. Se tärkein.

Vaikutelma. Ennen kaikkea. 

Melkein kaksikymmentä vuotta olen kulkenut päivittäin töihin Sotkun ohitse astumatta kuitenkaan kertaakaan sisälle. Lounaskeiton ja puolen tunnin mittaisen esityksen jälkeen palaan takaisin arkisorvini ääreen virkistäytyneenä ja kultivoituneena. Uudenlaista kulttuuri-intoa puhkuen.
Nyt tiedän, mitä mun elämästä on aina puuttunut. Ja tämä innostus tuntuu olevan tartuvaa. Ennen kuin työpäivä päättyy, on tehty diilit jo ainakin yhden työkaverin kanssa (hänen pyynnöstään), että mennään yhdessä seuraavalle kulttuurikeitolle. Mikäpä jottei. Erilainen perjantailounas kerran kuukaudessa. Ei paha, edes ajatuksena.

   Lisätietoja:

www.minimi.fi

www.tsuumi.com

www.itak.fi