Kuopion Steinerkoulun tiloissa porisi ja pulppusi jännittävät ja
värikkäät aiheet hyvinvoinnin ympärillä. Elämänvoimaa-tapahtuma
järjestettiin ensimmäistä kertaa Paula Karjalaisen ja Kirsi Laitisen voimin yhdeksäs syyskuuta. Olen epäileväinen ihminen,
mutta päätin astua sisään avoimin mielin.
Näytteilleasettajia oli monenlaisia tuotteineen ja palveluineen.
Paikalla oli ihmisiä jotka tekevät tunnekehohoitoa,
hyvinvointikartoituksia, akupunktiota, vyöhyketerapiaa,
enkeliterapiahoitoa ja homeopatiaa. Siellä sai halutessaan Deeksha
Ykseyden siunauksia, selvännäkökatselmuksia, intialalaista
päänhierontaa ja jopa viestejä edellisestä elämästä.
Paljoudesta jäi varmasti jotain mainitsematta, sillä kiirehdin
Markkasen luennolle.
Epävarmuudesta pois luottamuksen mielentilaan
Henkisen hyvinvoinnin ohjaaja ja sosiaalipsykologi Leena Markkanen
kertoi ihmiskunnalla olevan menossa tietoisuuden evoluutio. Alamme
ymmärtää keitä olemme tässä planeetassa ja mitä olemme
tekemässä täällä, hän sanoi. Markkanen kertoi niinkin suuresta
asiasta kuin elämäntarkoituksesta, hänen mukaansa se on sisäinen valon löytäminen. Ensin pitää löytää rakkaudellisuus itseään
kohtaan ja työstää kahlitsevat pelot – ne
äänet jotka olkapäälläsi komentavat ja vähättelevät sinua.
Markkanen kannustaa uskaltautumaan olemaan oma itsensä ja
ymmärtämään oman arvonsa. Hän esitteli tiiviisti
moniportaista prosessia. Helpolta se ei vaikuttanut, sillä kriisin
kautta havahtuminen ja peloista irrottautuminen sekä muun muassa
syyllisyydestä ja vihasta irti pääseminen vaativat itsensä
kohtaamista ja paljon itsensä kanssa työstämistä. Mutta se on
mahdollista, kertoi valoisa Markkanen pohjautuen omiin kokemuksiinsa.
|
Leena Markkasen tavoitteena on ohjata ihmisiä löytämään oma
sisäinen valopolkunsa.
|
”Itsensä rakastaminen lähtee aivoista”
Arto Ukko Hämäläinen aloittaa yhteisen tuokiomme lyhyellä
rummuttamisella kertoen kutsuvansa seuraamme auttajia. Hämäläinen
kehoittaa meitä valmistautumaan matkalle ja kiinittämään
turvavyöt. Suljin silmäni ja naurahdin mielessäni, että hyvä jos
pystyn edes keskitt- ja sittenpä mentiin! Minut valtasi hyvin lämmin
olo ja suuret kyyneleet valuivat silmistäni. Tärisin. Näin itseni
jossain ihan muualla. Rummuttelun ja laulannan hiljentyessä oloni
tasaantui, mutta tärinä jatkui vielä pitkään. Kokemus ei ollut
pelottava, mikä se sitten olikaan.
Mikä minä olen väittämään etteikö Hämäläisen vierellä
olisi auttavaista henkiopasta jos hän niin väittää. Minulle luennolla kerrotut asiat ovat uusia ja hämmentäviä
mutta suurella ystävyydellä ja rakkaudella kerrottuja. Hämäläinen sanoo meidän
ihmisten olevan yhteydessä suureen mysteeriin.
Hän kertoo
myös järjen, sydämen ja sielun merkityksistä, esittelee
alkuperäiskansojen tietoa aurinkokuntamme matkasta ja aikajaksoista. Meillä on vapaa tahto, ei
ole jumalaa joka sanoo ”valaistu” vaan jokaisen on tehtävä se
itse ja elättävä se todeksi, lempeä Hämäläinen sanoo. Hän mainitsee, että nyt syntyy
paljon lapsia joilla on missio. Meidän tulisi antaa näille
erityislapsille turvaa ja rakkautta, ei niinkään diagnooseja.
Lopuksi Hämäläinen rummuttaa ja toivottaa pyytämilleen auttajille hyvää matkaa.
|
Arto Ukko Hämäläisen rummuttelun myötä pääsi matkalle.
|
Tavoitteeksi tiedostava kuluttaminen
Päivän viimeisenä luennoitsijana oli tunnettu ruoka- ja
lääkebisneksen kyseenalaistaja ja omalla persoonallaan puhtaan
ruuan ja superfoodin puolestapuhuja, Olli Posti. Hän kertoi
uskovansa Hippokrateen aikaiseen ajatukseen ”ruoka on lääkkeesi
ja lääke on ruokasi”. Postin mukaan on hyvä oivaltaa logiikka ja
systeemi kuinka medikalisoitunut yhteiskunta, suuri lääkebisnes ja mahtava mediamaailma vaikuttavat siihen mitä ruokaa syömme ja
mitä lääkkeitä käytämme. Säkevöivän ja energisen Postin
mukaan meidän tulisi keskustella terveydestä ja hyvästä ruuasta,
ei niinkään yksittäisistä vitamiineista tai
hiilihydraateista. Terveyskeskutelua ohjaa ne tahot joilla on valtaa,
Posti väittää.
Suomi on mainostuksen luvattu maa. Posti neuvoo
kauppojen hyllyillä katsomaan ennemmin tuoteselosteita kuin brändiä.
Vähemmän mainostettu tuote saattaa olla ravitsemuksellisesti paljon
parempi kuin julkisuuden henkilön naamalla varustettu. Saimme neuvoja etsiä esimerkiksi makeanhimoon terveellisiä
vaihtoehtoja joita on nautinnollista syödä ilman huonoa oloa. Posti kannustaa ihmisiä oman terveytensä osaajiksi.
Miksi, oi miksi, hyvän ruuan ostaminen on niin vaikeaa, mietin itsekseni. Posti vertaa
elämäämme ruokakaupassa viidakkoon saalistajineen kaikkineen.
Viidakkomiehen tulevaisuudenkuva on kuitenkin positiivinen. Hän
visioi terveellisten ruokien valikoimien laajenevan ja ehkä
tulevaisuudessa kaikki syömämme on terveellistä. Tämä riippuu
pitkälti kuluttajien tietoisuudesta.
|
Karkea kartta riittää löytämään terveellisen ravinnon
perusteet, sanoi Olli Posti.
|
Kuuntelin osan päivän annista ja sain mukaani paljon pohdittavaa. Yhteistä
kuulemilleni kolmelle luennoitsijalle oli mielestäni elämän
vaikeuksien kohtaamiset ja käsittelyt sekä omanlaisen elämänpolun
löytymiset. He kertovat nyt itselleen tärkeistä asioista
muillekin. Heidän sanomansa oli rohkaista parantamaan elämänlaatua
ja panostamaan hyvinvointiin. Ei liene pahitteeksi kenellekään.
Elämänvoimaa-tapahtuma oli erikoinen ja siksikin niin jännittävän
kiehtova. Tunnelma oli keskusteleva ja avoin. Kiitos järjestäjille
ja talkooväelle. Toivon tapahtumasta tulevan säännöllinen, sillä
kiinnostunutta väkeä piisasi runsaasti.
Tapahtuman nettisivut