sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Turinateatteri-tunteiden tulkit

Tulee tunne että tämä ryhmä on hitsautunut yhteen ja he luottavat toisiinsa. Voivat nojata toisiinsa mikäli on vaara epäonnistua. Ohjaaja Anniina luo heti vapautuneen tunnelman, on lupa puhua tai olla puhumatta. Tuoda julki oma tarina tai vain kuunnella. Kukaan ei pakota, on lupa vain olla. Tänään aiheena oli Muutos!

Turinateatteri koostuu esittävän taiteen ammattilaisista, jotka hyödyntävät osallistavan teatterin menetelmiä tekemisessään. Menetelminä käytetään mm. tarinateatterin tekniikoita sekä liike- ja ääni improvisaatiota. Ryhmä luo yleisön tarinoista ja tunnetiloista draamallisia kokonaisuuksia, joissa tärkeintä on saada tarinan kertojan oma ääni ja tunteet kuuluville. Tarinoiden pohjalta syntyy hassunhauskoja ja iloisia tai surullisia ja koskettavia kokonaisuuksia kunkin tarinan kertoman kertojan mukaan. Turinaryhmä on esiintynyt mm. vanhainkodeissa, erilaisissa vertaisryhmätilaisuuksissa, nuorisotaloilla ja yksityiskeikoilla.

Ryhmään kuuluvat: Minttu Kallanranta, Sari Siltavuori, Tiina Naumanen, Anniina Aunola, Heli Suutari, Laura Elina Martikainen, Johanna Hopia, Henna Hartikainen, Jonna Koponen ja Tatu Metsäpelto.


Turinateatteri

Tiina Naumanen
illan ohjaaja Anniina Aunola
Laura Elina Martikainen

musiikista vastasi Tatu Metsäpelto
Johanna Hopia & Henna Hartikainen

Sari Siltavuori

Teatteriesitys syntyy hetkessä jonkun katsojan tarinaan pohjautuen. Hämmästyttävän nopeasti ryhmä luo tarinan omannäköisenä, mutta tarinaan vahvasti nojaten. He uskaltavat olla avoimia, rohkeita, luottavaisia ja ilman mitään muureja, olla lähellä toisiaan. Tunteet nousevat pintaan, minua naurattaa mutta toisen tarinan kohdalla meinaa tulla itku. Uskon että tavoitteena on juurikin saada aikaan eri tunnetiloja. Ei vain naurattaa vaan myös nostaa pintaan kipeitäkin tunteita. Ei uskoisi että ryhmän jäsenet eivät ole ammattilaisnäyttelijöitä. He ovat hurjan taitavia "amatöörejä".

onko pakko herätä?

Yleisön avoimuus ihastuttaa. Täysin tuntemattomat ihmiset tuovat rohkeasti esille omia tarinoitaan niin iloisia että surullisiakin. Uskalletaan näyttää avoimesti myös oma heikkous ja haavoittuvuus. Ohjaaja painottaakin että tarinat ovat luottamuksellisia ja ne jäävät oven sisäpuolelle. Uskon että me kaikki katsojat saimme illasta paljon, toinen tarina kosketti enemmän kuin toinen, mutta tunteita syntyi laidasta laitaan.




saa vain olla...
pian olen eläkkeellä...

Olin Turinateatterin illassa ensimmäistä kertaa, mutta en varmasti viimeistä. Löydät Turinateatterin facebookista! Siellä ilmoitellaan myös tulevat illat. Esityspaikkana on Kallamari Kuopion satamassa.

Erityiskiitos Helille! Sinun kauttasi tämä hieno teatteriryhmä tuli minulle tutuksi :)

teatteriterveisin,
Riikka


perjantai 23. lokakuuta 2015

Hyvinvointi - tartunta VAROITUS!



Ei tässä Hyvinvointilähettiläisyydessä ole enää mitään järkeä. Ei riitä että koukutan itseni liikkumaan, kultturoimaan ja nauttimaan erilaisista tapahtumista itse vaan pitää toisillekkin bongailla ja vinkata sopivia lajeja. Siis kuka pakottaa? Ei kukaan. Oma tartuttamishimo vain yltyy ja yllyttää jakamaan omaa hyvää oloa myös muillekkin. Hyvinvointitartuttajat voisi olla jo parempi nimi. Toki lähettiläisyys nimi sopii, sillä lähetämme hyvinvointiamme ja kokemuksiamme tekstiemme kautta Sinulle, mutta olemme ryhtyneet myös henkilökohtaisesti tartuttamaan liikunnallisia ilojamme toisillemme lähettiläiden kesken ja jopa muillekkin kanssaeläjille.
Varo vain Sinä siellä, milloin Sinäkin saat minulta henkilökohtaisen tartunnan minun lajiini!

Lähettiläsystäväni Kirsi Tähti tartutti minuun Hot Barre! - tartunnan. Tähti oli itse tutustunut Element Studiolla tunnin antiin ja kertoi heti minulle että Kirsi, tämä on sun juttu! Tähti tietää mitä kankea Koponen tarvitsee, sillä jaoimme yhdessä viime kesänä Kuopio Tanssii ja Soi viikon Aikuisbaletin alkeet- kurssin. Kolmessa päivässä baletin alkeiskurssilla Tähti kuten minä itsekin huomasin että baletti on sitä mitä kehoni ja mieleni kaipaa: ryhtiä, keskittymistä ja erityisesti kehonhallintaa. Toki itselle olisi erittäin tärkeää myös baletin tanssillinen sulavaliikkeisyys, mutta se on liikaa Kanki Koposelta vaadittu. Ainakin vielä tässä vaiheessa ballerinaopintoja.

Hyvinvoinnin tartuttaja Katariina Pahkala

Astuin tartunnansaannin jälkeen välittömästi Element Studion ovesta sisään ja HUPS! Element Studio, täyden palvelun kuntoilustudio vasta hyvinvoinnin tartuttaja onkin. Vastaanottotiskin takana, pukuhuoneissa, kuntosalilla ja Hot Barre! - salikin täynnä tartuttajia ja tartunnan saaneita. Hymyä, hikeä ja hauskaa roiskuu oikein kunnolla. Tahdon tietää lisää.
Hot Barre! on uusi laji Kuopiossa. Opettaja Katariina sai Hot Barre! -tartunnan Los Angelesin matkalla 2014 ja halusi jakaa Barrea myös meille kuopiolaisille. Ja hyvä niin. Katariina kuvailee lajin olevan sekoituksen balettia, pilatesta sekä jazzailua: kehonhuoltoa ja staattista lihasvoimaharjoittelua ryhti muistaen.
Tahdon kokea lisää.
Katariina ohjaa Hot Barre!- saliin, jossa lämmön ,+31, lisäksi huokuu rauha. Mutta tunnilla ei ole tarkoitus pötkötellä lämpölamppujen alla, vaan  keskellä salia on "balettitankoneliö" joka kutsuu luokseen. Jokaiselle Ballerinalle oma paikka, vai pitäisikö sanoa HotBarrelinalle.. Apuvälineinä ovat myös pikkupainot 1-3kg, kuminauha sekä pilates-rengas. Tunnin aikana käymme soljuvan musiikin tahtiin kehomme lihaksia lävitse ryhdikkäästi keskittyen erityisesti keskivartaloon ja jalkoihin, unohtamatta käsien lihaksia. Hot Barre! antaa baletinomaisesti myös harjoitusta juoksevalle mielelleni, joka joutuu/ saa keskittyä liikkeisiin huolella. Ryhtiä myös mieleeni.

Element Studiolla koen että Katariina on henkilökohtaisesti minun opettajani vaikka olenkin ryhmätunnilla. Hän antaa liikeohjeet selkeästi neuvoen ja näyttäen, sekä kertoen mihin liike kehossamme vaikuttaa. Hän ei myöskään pelkää kosketuksella korjata väärää asentoani. Henkilökohtaisesti Yhdessä. Hänellä on ballerinan ryhtiä ja jazzin pulputtavaa iloa opettajana. Hänestä huokuu hyvä olo, sisäisesti sekä ulkoisesti - hyvinvoinnin tartuttaja Ammattilainen! Katariinan Barrelinat pulppuavat myös iloa, hikeä ja hymyä koko tunnin ajan: tunnilla aistii kuinka hyvä olo kuhisee liikkeiden soljuessa eteenpäin. Selkeästi Katariinan Barrelinoilla on vahva tartunta hyvinvointiin.
Hot Barre! - salin infrapunalämpö auttaa lihaksia avautumaan
 ja kehon elastisuus paranee nopeasti 


Väitin ettei Hyvinvointilähettiläisyydessäni ole enää mitään järkeä. Itseasiassa hyvinkin paljon on järkeä. Lähettiläisyyden myötä olen saanut itseni liikkumaan säännöllisesti hiestä nauttien muutamia kertoja viikossa kun taas ennen tätä olin vahvasti suuntaamassa kehoani kohti aikuistyypin diabetesta. Lähettiläisyyden myötä en ole laihtunut saatikka laihduttanut, mutta en myöskään lihonnut mutta voimaantunut kylläkin- olen liikkunut ja nauttinut. Olen vain laittanut itseni liikkeelle, jonka kautta voin hyvin ja nautin arjestani enemmän. On ollut ilo ja onni kuulla tuttavilta ja ystäviltä että kauttani saaman tartunnan myötä hekin ovat lähtenäät liikkeelle peruspuskajuoksuihin, Kuopio Maratonille ja Kuopio RockCockiin. Apua, olen myös todellinen Tartuttaja!

Liikunta on yksi osa hyvää oloa. Mieli kaipaa samoin liikettä kuin kehommekin. Ja kokonaisuudessaan tarvitsemme rakkautta, ja rakkauttahan hyvinvointi on parhaimmillaan. Hyvä luo aina hyvää, ja rakkaus luo aina rakkautta. Eli lisää tartuntoja on saatava. Hyvinvointilähettiläisyys ja kuntoilustudio Element Studion toimintaidean "Hyvinvointi on hyvä syy" toteuttaminen mielestäni edellä mainituin perustein pitäisi olla meidän jokaisen velvollisuus: kun Sinä voit hyvin, voin minäkin hyvin. Näin tartuntaketju etenee ja ME voimme hyvin. Oma tavoitteeni on vaatimattoman luonteeni vuoksi tartuttaa alustavasti 111 000:n  kautta reilun viiden miljoonan välitavoitteeseen aina johtaen reiluun seitsemään miljardiin Hyvinvointi- taudinkantajaan.


Yhdessä.




http://www.kuopio.fi/web/hyvinvointi
http://www.elementstudio.fi


Lue lisää Ballerina Koposen, Tähden ja Ex- Martikaisen (nykyinen Lasanen)
Kuopio Tanssii ja Soi - kurssin kokemuksista:
En kysy mitä baletti on ilman minua vaan mitä minä olisin ilman balettia
Sekä Hyvinvointilähettiläs eli Tartuttaja Tähden tunteista Element Studion Pilateksesta:
"Nipistä, rutista ja vedä napa sisään" - pilateksen peruskurssilla

           

torstai 22. lokakuuta 2015

Kuopion pääkirjaston kulisseissa

Mitä tapahtuu kirjaston uumenissa? Miten kirjat päätyvät hyllyyn? Ja mitä löytyykään kirjaston varastoista? Lukutoukkaminälleni tarjoutui mahdollisuus ottaa siitä syyslomaviikolla selvää pääkirjaston kulissikurkistuksessa. Myös hyvää vauhtia lukutoukaksi kehittyvä Helmini syttyi ajatuksesta. Edellytyksellä että samalla käytetään kirjaston palveluja ja vaihdetaan jo luetut lainakirjat uudeksi pinoksi Pappilan ponityttöjä ja Nummelan ponitalleja. WhatsAppin aikakautena varsin sopuisa ja äidille mieluinen neuvottelutulos. It’s a deal.

Informaatikko Pirkko Korhosen ja projektityöntekijä Marjut Perälän opastuksella me kurkistajat lähdimme matkaan. Helmi ja minä sekä kevään abipojat Erik ja Teemu. Aloitimme kierroksen pääkirjaston hankintaosastolta. Sieltä alkaa jokaisen Kuopion kirjastoissa olevan kirjan elinkaari. Osastolla käsitellään viikoittain jopa 500 kirjan lähetyksiä. Niitä hankintaosaston pöytä notkui vinoja pinoja kurkistushetkelläkin.

Hankintaosaston uutuuksia matkalla hyllyyn.

Hankintaosasto vastaa kaikkien kirjastojen kirjatilauksista. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja toiveita uusista kirjoista kannattaa myös esittää joko pääkirjaston henkilökunnalle tai omaan lähikirjastoon. Toiveita pyritään noudattamaan huomioon ottaen tasapuolisuus ja tarjonnan monipuolisuus. Kun lupa annettiin, niin pitihän sitä minunkin yksi kirjatoive esittää. Toive kuopiolaisen teatteriohjaaja-opettaja Katja Väänäsen juuri edellisviikolla ilmestyneestä esikoisteoksesta Jumalanpuisto on nyt heitetty pääkirjaston kirjatoiveiden tynnyriin.

Hankintaosastolta matkamme jatkui kaikille tutulle lainausosastolle, josta kirjojen lisäksi lainaksi löytyy lehtiä ja uusimpana aluevaltauksena myös urheiluvälineitä.

Helmin kirjavalinnat löytyvät useimmiten tästä heppahöperöiden hyllyvälistä. 

Kirjastosta löytyvät lainaksi välineet myös kotiharjoitteluun.

Pirkon lainausautomaatin helppokäyttöisyyttä koskevan kysymyksen kuulee ohimennessään myös herra X, joka huikkaa, että: - Käytin ekan kerran, oli helppoo. Samaa mieltä. Minulle automaatin käytön opetti aikoinaan Helmi. Jostain syystä ajatukseni karkaavat lainausautomaatista puhuessamme lapsuuteni lainaushetkiin. Silloin kaikki eräpäivämerkinnätkin teki ”kirjastotäti” käsin ja lyijykynällä. Ja nyt puhutaan jo virtuaalisista e-kirjoista sekä siitä, voisiko kirjastokortti olla kännykässä. Kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Kirjan ja myös kirjaston käsite on muuttumassa. Yksi asia ei kuitenkaan ainakaan vielä ole muuttunut. Nimittäin lainausosaston tunnelma. Siinä on jotain käsinkosketeltavaa. Tekee edelleen mieli kuiskata.

Pääkirjastossa kirjat palautetaan nykyään alakerran palautusautomaattiin. Ja miten viisas tämä automaatti onkaan. Se nimittäin lajittelee kirjat valmiiksi. Kaikki lajitteludata löytyy viivakoodista. Käsin lajitteluakin vielä tarvitaan, mutta ei enää samassa määrin kuin aikaisemmin. Palautuksesta kirjat päätyvät takaisin pääkirjaston hyllyihin tai lähikirjastoihin, joihin päivittäin kuskataan puolenkymmentä kirjalaatikkoa. 

Viivakoodi ohjaa palautuskirjat suoraan oikeisiin laatikoihin, kertoo kirjaston vahtimestari.

Osa kirjoista päätyy myös kirjaston varastoon. Varastossa ovat säilytyksessä ne kirjat, joilla on vielä käytettävyyttä, mutta jotka eivät enää liiku jokapäiväisessä lainausliikenteessä. Varaston kätköistä löytyvät myös opiskeluajoilta minulle niin tutut, komiteanmietinnöt. Jo ovelta tunnen tuon muistorikkaan tuoksun, nii-in nostalgista.

 Varaston kätköissä: Pirkko ja pojat.

Kurkistuksemme jatkuu varastosta lukukoira Sylvin tiloihin musiikkiosaston kupeeseen. Sylvi on ihan oikea mäyris, joka tykkää tarinoista. Etenkin lasten lukemista. Sylvi on pääkirjastolla kolmena päivänä kuukaudessa. Aikoja yhteisiin lukuhetkiin voi varata lastenosastolta. Tänä vuonna Sylvin luona on jo ennättänyt käydä melkein sata lasta. Kurkistuspäivältä Sylvi on ehtinyt jo poistua ja paikalla on enää vara-Sylvi. Harmi, sillä olisin mieluusti vienyt vähän Sylvin tuoksuja tuliaisiksi kotiin meidän nelijalkaisille pojille.

Sylvin sopessa luetaan ja kuunnellaan.

Musiikkiosaston uumenista löytyy kirjaston tietokoneluokka, jossa järjestetään mm. tiedonhakukoulutusta ja kirjaston käytön opastusta erilaisille ryhmille. Omien abiaikojeni kielistudio on muuttunut musiikinkuunteluhuoneeksi. Tilaksi, jonka voi varata muutamaksi tunniksi musiikin kuuntelua tai musisointia varten. Omia soittimiakin saa mukanaan tuoda, mutta bändiharkkoihin tila ei sovellu, sillä äänieristys on minimaalinen. Musiikkiosaston lainatuimpia ovat vielä Spotifyn ja Youtuben aikakautenakin cd-levyt. Lisäksi musiikkiosastolta lainataan paljon nuotteja, musiikkikirjoja sekä jonkin verran vinyylilevyjä. Omaankin kirjastokassiini tarttuu kurkistuksen päätteeksi pari makupalapussia, jotka päätyvät rytmittämään viikonlopun pölyrätti- ja moppiorkesteria. Makupalapussit ovat hauska ajatus satunnaisen musiikinkuuntelijan mieleen. Ei tarvitse muistaa edes artistia.

Monen maun makupalapusseja. 

Kirjastossa on tullut elämäni aikana vietettyä paljon aikaa. Eihän sitä hetkessä lukutoukaksi kehitytä. Kirjaston valikoimat ovat pystyneet vastaamaan tarpeisiini hyvin sekä lomalukemisen osalta että opiskeluaikanakin, kun tenttikirjoja piti haalia ympäri Suomen. Tiedekunnan kirjastosta sai tuurillaan, mutta yleensä vähintäänkin ajoitus epäonnistui ja kirja piti palauttaa ennen h-hetkeä. Kuopion pääkirjasto oli usein se pelastusrengas. Ja se, mitä ei sieltä löytynyt, löytyi useimmiten kaukolainana varastokirjastosta, joka myöskin sijaitsee Kuopiossa. Vinkkinä opiskelijoille, että se on elossa ja lähellä täällä edelleenkin.

Satusopessa satuillaan keskiviikkoisin kymmeneltä.

Lopuksi piipahdamme vielä satusopessa. Omakin mielikuvitus lähtee lentoon ja herättää ajatuksen. Kuopiossa on jo parkkiperhosia. Yhtä hyvin voisi olla myös kirjaperhosia, jotka avaisivat kirjaston palveluita ja kulisseja erilaisille ryhmille näitä satunnaisia tutustumismahdollisuuksia useamminkin kenties pienellä osallistavalla aktiviteetilla höystettynä.  Kirjaperhoset voisivat aloittaa työnsä satutuntien yhteydestä sekä päiväkoti- ja koululaisryhmistä. Perhoseksi kun kasvetaan aina toukkavaiheen kautta. Ja lapsuudessa löydetty innostus kirjoihin ja kirjastoon kantaa usein läpi elämän. Emme me koteloituneet työikäisetkään ole täysin menetetty tapaus. Koteloon pitää vain joskus koputtaa ja herättää ruuhkavuosien lamaannuttama innostus henkiin.


Näihin lastenosastolta bongattuihin palautteisiin on helppo yhtyä.
Olisipa mukava saada omasta työstäänkin joskus samanlaista palautetta.


Kiitokset Pirkko ja Marjut!

Kurkistuksella kuultua:


  • Kuopion kirjasto on jo yli sata vuotta vanha. Ensimmäinen kirjasto perustettiin Kuopioon vuonna 1872 luonnontieteelliseen museoon. Nykyinen pääkirjasto valmistui vuonna 1967 ja se on arkkitehti Matti Hakalan suunnittelema. Kuopiossa on pääkirjaston lisäksi 13 lähikirjastoa ja kolme kirjastoautoa.
  • Kuopion asukkaista 38 %:a on lainaajia ja kuopiolaiset lainaavat vuodessa keskimäärin 17 kirjaa per asukas. Valtakunnallisissa lukutavoitteissa pärjätään hyvin. 


Lisätietoja:

kirjasto.kuopio.fi

Lukukoira Sylvi on yksi meistä lupainnostua-bloggareista.
Lisäksi Sylvillä on oma blogi nimeltään kuonokirjassa.blogspot.fi.




maanantai 19. lokakuuta 2015

Vuori, jonka Äitini valloitti - Tahkovuori




Taas se hössöttää. Aina sama homma. Ensin penkoo minun ja Veikon vaatehyllyt ja sitten isojen poikien. Seuraavaksi Äiti kasaa meidän pienten vaatteet omaan laukkuun ja isojen poikien omaan laukkuun. Taidan pitää Pupuni sylissä ettei Hän joudu laukun syötäväksi tai unohdu Lomalta. Jokohan me kohta mennään? Aina saa odottaa. Meillä on Loma nyt. Siis meillä lapsilla alkoi Loma jo aamulla mutta Äiti näyttää vaan hössöttävän kotia ympäri. Siis ainahan Äiti hössöttää mutta nyt normaalia enemmän. Mennään Lomalle jonnekkin vuorelle. Äiti puhui jotain että Kuningatar valloittaa juoksemalla vuoren, Tahkovuoren. Kuvittelee taas Äiti omiaan, olevansa Kuningatar. Minähän se olen, Kuningatar Helmi 2vee. Valtakunnassani Kuopiossa minun ja vanhempieni lisäkseni asuvat ritarit (Isot veljet) Väinö 5vee, Toivo3,5vee ja Veikko 2vee (minuutin vanhempi minusta).
Minä ja Pupu Lomalla

Isot veljet kyselevät koko ajan aamusta alkaen: Joko myö mennään? Ja Äiti vastaa toistaen: Lähdetään kun Isi tulee töistä. Onkohan lomalla lunta? Kotona ei ole, mutta Tahkolla on. Siellä saa laskea jo pulkalla. Onko huoneessa oma uima-allas? Tylsää; ei ole! Mutta uimaan päästään ihan kylpylään. Ja näkyyköhän Posse lomatelevisiosta? Kyllä näkyy! Onneksi Äiti tietää kaikesta kaiken. Ja Äiti, muista ottaa uimalasit ja popcornit mukaan!
 Isi tuli töistä kotiin, joten nyt mennään. Miksihän Äitillä menee aina niin kauan lähtemiseen? Isi ottaa vain laukut autoon ja sitten lähdetään,  mutta Äiti juoksee aina lomalle lähtiessä koko päivän siirtäen vaatteita ja kasseja edestakaisin samalla siivoten kotia.
Tänään matkalle lähdetään meidän ruskealla perheautolla. Ei kuulema tarvita matkantekoon edes lentokonetta. Enkä edes malta nukkua autossa vaikka Lomalle onkin matkaa ainakin sata tuntia. Eikä, kun ei edes tuntia kotoa mene Tahkolle, sanoo Äiti.

Äiti sanoo että nyt ollaan perillä Tahkolla, Lomalla. Höpöttää koko ajan kertoen että ollut Tahkolla joskus töissä tuossa hotellissa ja tuossa ravintolassa - olikohan Äiti töissä täällä silloin dinosaurusten aikaan?
Eino- isoukki on ollut isompi Sankari kuin Äiti. Isot veljet kyselee innoissaan miten isoukki on ollut sammuttamassa tulipaloa täällä vuorella joskus melkein kuusikymmentä vuotta sitten eli aikaa ennen dinosauruksia, melkein. Ja miten isoukki on jaksanut valvoa yöt ja päivät vuoren tulipalon jälkeen ettei tuli leviäisi koko maailmaan Tahkolta. Tosi Sankari.

Ensin Tahkolla mennään Break Sokos Hotel Tahkolle eli Äitin hotelliin,  tai siis siihen hotelliin jossa Äiti on joskus ollut töissä. Kiva täti halaa ja antaa avaimet linnaamme. Linnamme nimi on Pikku-Tahko huoneisto, mutta minusta tätä voisi paremminkin kutsua Isoksi-Tahkoksi: tosi monta huonetta ja tosi monta sänkyä. Aloitankin linnani valloituksen pomppimalla sängyissä.  Pupullenikin on oma tyyny. Meillä on myös Tahkon linnassamme maailman isoin sauna. Niin iso sauna, että koko perheen pyllyt mahtuu samalle riville. Linnamme on nyt tutkittu ja matkaamme takaisin hotellin ravintolaan Breikkiin herkuttelemaan. Breikissä söimme maailman isoimmat hampurilaiset, jonka jälkeen NukkuMatti vei kaikki mukanaan, paitsi Äitin.
Breikki ravintolassa maailman isoin hampurilainen

Aamulla Äiti on ihan outo. Onkohan sillä muurahaisia sukissa vai korvien välissä? Yölläkin Äiti vain hyöri ja pyöri ympäri sänkyä eikä nukkunut. Minä, Pupuni ja veljet ja isi,tietysti, nukuttiin kyllä hyvin linnassamme. Isille Äiti kiukuttelee koko aamun ja sanoo että jännittää tuleva juoksu. Mutta mikähän siinä juoksussa Äitiä jännittää? Eihän Äiti ole ikinä Vuorijuoksua juossut niin eihän sen pitäisi edes tietää mitä pitää jännittää?

Lomalla superia on aamupala. En ainakaan syö ruisleipää ja puuroa.
Päästään hotellin ravintolaan aamupalalle, ihan oikeaan ravintolaan. Saadaan herkutella riisipiirakoilla, vesimeloneilla ja nakeillakin. Ja vaahtokarkkeja myös! Miksihän kotona ei saa aamuisin vaahtokarkkeja?

Aamupalan jälkeen Äiti ei pysy paikoillaan vaan pukee jo spurttipöksyt ja juoksukengät jalkaan.  Sitten mennäänkin ulos, jossa vanha ystävämme Onni Orava meitä odottaa muutaman tai muutaman sadan muun ystävän kanssa. Onnin kavereilla on skeitti- ja potkulautoja, joilla saadaan pörrätä pitkin hotellin pihaa. Toivo ja Väinö ovat tosi innoissaan.
Äiti lähteekin jo kohta juoksemaan. Taas. Miksihän pitää juosta lomallakin kun kotonakin Äiti juoksee? Äiti juoksee tuon ison vuoren päälle. Matkaa tulee kaksisataa kilometriä, eikä kun kaksi kilometriähän se onkin. Setäkin, Isin isoveli juoksee, mutta vähän pidemmän matkan eli 42 kilometriä. Kumpikohan on eka maalissa Äiti vai setä? Joku tuntematon setä juoksee vielä pidemmän matkan kuin täältä Lomalta on matkaa kotiin, 84 kilometriä. Eiköhän sillä ole autoa kun pitää juoksemalla noin pitkä matka mennä?
Tahkovuoren tulevat Valloittajat

Voi kun Äiti juoksisi tosi nopeasti. Äiti lupasi että mennään heti isoon leikkipuistoon juoksun jälkeen. Tänne Tahkolle on kuulema rakennettu uusi maailman suurin leikkipuisto.
Äiti antaa pusun ennenkuin pamaus starttiviivalla kuuluu ja lähtee juoksemaan. Minua vähän itkettää, mutta onneksi Pupu on mukana ja Isikin, joka ottaa syliin. Miksihän Äiti juoksee vuorea ylös eikä tule meidän mukaan autolla? Me ajetaan Isin ja Isojen veljien kanssa vuoren taakse ja sieltä ylös, jotta päästään halaamaan Äitiä maalissa.

Äiti olikin tosi nopea kun oli jo ennen meitä vuoren päällä. Äiti sanoi että vuorelle nousu oli aika rankka. Ei kuulema voinut juosta koko matkaa. Vuorenrinne oli noussut pystyyn kuin seinä. Paljon oli kiviä ja hiekkaa ollut matkalla. Olisi pitänyt Äidin tulla meidän kanssa autolla. Seuraavalla kerralla Äitille pitää laittaa juoksuun mukaan sanko, kun oli meinannut oksentaa kesken matkan. Tai, tuleepahan ensi kerran mukaan autoon. Äiti varmaan ahnehti liikaa herkkuja aamupalalla.
Palkintojen jaossa vuorenpäällä ravintola Pehkubaarissa Äiti ei saa palkintoa. Äiti höpöttää olevansa Vuoren Valloittaja ja Voittaja vaikkei ensimmäinen ollutkaan. Kummallista, mutta Äiti on -  Äiti.

Tahkovuori valloitettu!

Illalla skeitti- ja potkulautailun, Onni Oravan Discon, leikkipuiston, leikkihuoneen, kylpylän ja ravintola Breikin herkuttelun jälkeen kyllä meitä väsytti. Ja ai niin, kävihän se Äiti siellä Vuorijuoksussakin tänään. Illalla Isi vielä puhui jotain yöjuoksulle menosta, mutta Äiti murahteli Isille kuin karhu. En tiedä saiko Isi luvan yöjuoksulle Äitiltä, sillä NukkuMatti vei minut mukanaan.

Voisikohan pallomeren saada myös kotiin..

Vuorijuoksun jatkot Onnin Discossa


Veikko ja Helmi
Kivintä minusta lomalla oli hotellin leikkihuoneen pallomeri. Ihan kiukutti ja vähän esitin vastalauseitakin (huusin) kun sieltä piti lähteä .  Väinö ja Toivo tykkäsivät eniten skeittilautailusta Onnin kanssa, Maailman isoimmasta leikkipuistosta, kylpylästä ja hotellin leikkipuiston pallomerestä myös (isot pojat luulivat leikkihuonetta puistoksi, mutta ei kerrota heille että se olikin vain huone).  Veikon lomalla parasta oli että sai tanssia kanssani Onni Oravan discossa. Minä en niin tanssista välitä, mutta loman kunniaksi pyörähtelin Veikon seurana.  Äitistä taisi kivintä olla että sai juosta.
Ainakin Äiti hymyili niin paljon Vuorijuoksun jälkeen ja hymyilee vieläkin.
Vai onkohan syy Äitin hymyyn Vuorijuoksussa vai ihan vain Lomassa Tahkolla?

Niin, ja Isikin on iloinen Lomasta, tai siis Isihän on silloin iloinen kun Äiti on iloinen.

Anteeksi hotellin Onni Orava, vahingossa vietiin käpysi.
Tuodaan ensi kerralla Tahkolle evääsi takaisin.

http://www.kuopiotahko.fi/etusivu/
http://vuorijuoksu.tahkorun.fi/info/
https://www.sokoshotels.fi/fi/tahkovuori/sokos-hotel-tahkovuori



Ensi keväänä Äiti aikoo juosta puolimaratonin Tahkolla. Lähtisitkö Sinä Äitin mukaan juoksemaan puolimaratonia, maratonia tai kymppiä?
Ihan sama mikä matka, ihan sama mikä aika kunhan liike valloittaa liikkumaan!

Mikäli kiinnostuit syistä Äitini juoksuun, käy kurkkaamassa tekstit:
Herätys Kirsi! Nyt on aika nukkua!
40% rasvaa sokeritaudilla meno Kuopiohallille, kiitos!
Saanen esittäytyä: Kuopio Maratonin Voittaja

torstai 15. lokakuuta 2015

Hopealusikka suussa? Ei, kun kaulassa, korvanlehdissä, sormessa ja ranteessa.



Osallistuin viime viikonloppuna kansalaisopiston ”Koruja Hopealusikoista”- kurssille. Olin haalinut läheisiltä vanhoja, nostalgisia, palkintolusikoita ja kolunnut kirpparit. Kasaan sain kahdeksan patinoitunutta alpakkalusikkaa ja yhden vanhan ruokalusikan. Olin myös kokemattomana kerännyt teräslusikoita, jotka eivät olleet soveltuvia korutaiteeseen. Alpakka- ja hopealusikat soveltuvat kaikista parhaiten korujen valmistukseen. Kirpparilla kiertäessäni tein huomion, josta myös kurssimme opettaja Anne Miettinen mainitsi. Vanhat alpakka- ja hopealusikat ovat melko korkeasti hinnoiteltuja nykyään. Hopea pysyy ilmeisesti arvossaan, mutta myös usein järjestettävät hopealusikkakurssit nostavat hintoja.


                                                                       Alkutilanne

Odotin kurssia kovasti. Olen aina pitänyt käsitöistä. Pidän siitä, kuinka käsitöitä tehdessä kaikki muut mielessä pyörivät ajatukset pysyvät poissa. Käsityöt ovat jääneet kouluaikojen jälkeen muka niin kiireisen elämän jalkoihin. Mutta nyt oli aika päästää luovuus valloilleen!
Hopealusikkakurssi oli täynnä ja meitä olikin melkein 15 henkeä tekemässä korutaidetta.  Opettajamme kehotti meitä miettimään, mitä haluamme koruista tehdä. Olin ajatellut, että haluaisin tehdä ainakin riipuksia. Alkuun ei ollut luova olo ollenkaan. En tiennyt mistä aloittaa ja valtava määrä eri työvälineitä sai pään sekaisin. Rajaton määrä mahdollisuuksia, eikä yhtään ideaa. Onneksi vieressä istuvalla kurssilaisella oli aivan samanlainen olo. Helpotuin. Päätin aloittaa suuresta alpakka-ruokalusikasta. Se oli kaunis ja tummunut.
Ensin kaikki lusikat puhdistettiin käsin hiontatyynyillä ja – liinoilla. Sen jälkeen mietittiin miten koru kiinnitetään nauhaan, millaisia helmiä koristeiksi, kuinka koristeet kiinnitetään, mihin tehdään reikä, minkä kokoinen sormus.. Monta asiaa täytyi miettiä ja pohtia jokaisen korun kohdalla. Opettajamme Anne korosti myös sitä, että koko lusikka täytyy hyödyntää. Koruja puhdistaessa oli ihana pysähtyä ihastelemaan lusikoiden upeita koristeita ja muotoilua. Sellaiseen ei muuten normaalisti kiinnitä lainkaan huomiota.

Koruja oli mukava tehdä, kun käytettävissä oli kaikki tarvittavat laitteet ja korunosat, osaava opettaja ja osaavat kurssikaverit. Ensikertalaisilla oli jatkuvasti kysyttävää opettajalta ja välillä hänen puheilleen sai jonottaa. Kurssilla oli myös kurssilaisia, jotka olivat selvästikin jo aiemmin valmistaneet koruja hopealusikoista – korut olivat harkitun kauniita ja taidokkaasti tehtyjä.


                                                                     Kurssilaisten töitä

Korujen tekemiseen tuli himo. Kurssi oli viikonlopun kestävä, viisi tuntia molempina päivinä. Aika loppui kesken ja en valitettavasti ehtinyt tehdä kaikista lusikoista koruja. Olisin halunnut tehdä vielä muutamat korvikset ja rannekorun. Rannekorun tekeminen oli mielestäni vaikeinta. Piti taivuttaa kahdesta lusikanvarresta samanmuotoiset kappaleet. En meinannut saada rannekorua millään ranteeseen sopivaksi.


                                                                   Kurssilaisten töitä
Marraskuussa järjestettävä hopealusikkakurssi on jo täynnä. Seuraava järjestetään tammikuussa 2016 ja taidan yrittää osallistua myös sille kurssille. Täytyy aloittaa lusikoiden hamstraaminen jo nyt. Mitä kauniimpi lusikka, sitä kauniimpi koru! 



keskiviikko 14. lokakuuta 2015

"Me punomme kehdosta hautahan..."


Niin runoili aikoinaan Eino Leino. Oma syysaurinkoinen viikonloppuni hurahti punonnan parissa Kuopion kansalaisopistolla. Opettajamme  Anelma Savolainen on aikoinaan opiskellut punontaa pääaineenaan ja omaa yli 20 vuoden kokemuksen tästä kiehtovasta käsityötekniikasta. Etukäteen ajatus kokonaisen viikonlopun viettämisestä käsityönäpertelyn parissa tuntui haasteelliselta - näissä merkeissä menisi kaksi perjantai-iltaa, ja puolet lauantain ja sunnuntain päiväajasta. 

Saimme ensiksi tutustua erilaisiin punoen tehtyihin esineisiin; esimerkkeinä koreja, lahjapusseja, laukkuja ja koruja (esim. helmiä). Materiaaleina töissä pystyy käyttämään vaikkapa vanhoja karttoja, kahvipusseja, tapettia, lahjapaperia tai lehtiä - joko yksinkertaisina tai ohuempia taiteltuina. Materiaalin valmistaminen on useimmiten iso osa työtä ellei punontaan käytä valmista nauhaa. Leikkaaminen käy näppärimmin sopivalla leikkurilla. Lähdimme liikkeelle sanomalehdestä valmistettavasta pikkuisesta laukusta, johon sopisivat vaikka eväät tai tanssikengät. 

Keskityimme perustekniikoihin, joista esimerkkeinä suora- ja vinopunonta. Töissä  tarvitaan punomismateriaalien lisäksi ainakin maitoliimaa, sakset ja pyykkipoikia, joilla työn edistyessä saa  sidottua rönsyileviä kaitaleita ja helpotettua siten etenemistä. Kahvipusseista tehtyjä koreja ja laukkuja näkee kaupunkikuvassa paljon ja niitä käytettiin meidänkin kurssillamme. Kahvipussit voi silittää yhteen, minkä jälkeen niistä leikataan sopivia kaitaleita. Liimaa ei töissämme tarvittu juurikaan, lähinnä viimeistelyvaiheessa. Myös koneommel sopii esimerkiksi paperista tai sanomalehdistä tehtyjen töiden viimeistelyyn. 


Itse aloitin työn ymmärtämättömyyttäni tapettisuikaleiden valmistelusta tavoitteenani saada niistä aikaan isokokoinen lehtikori. Jäätyäni jälkeen pohjan punonnan vaiheesta huomasin, että viisainta on startata muiden tavoin sanomalehtikassista. Ensimmäisen illan jälkeen ahkeroin kotona taitellen sanomalehdestä kaitaleita. Kurssin kuluessa tein siitä kasseja kaksikin. Vinopunonnalla sain tapetin jämistäni tehtyä kolmivärisen korin. Alku tuntui hankalalta ja palatessani lauantaiaamuna korintekeleen pariin oli ensireaktioni ’ei tästä tule ikinä mitään’. Suikaleet olivat sekavannäköisenä kasana punotun osan päällä. Mistä jatkan ja minne…? Anelma otti topakasti työn hyppysiinsä ja antoi ohjeet. Melko pian ajatukseni olivat ihan toisenlaiset päästessäni mukavimpaan vaiheeseen: kääntämään työn punomissuunnan sisäpohjasta ulkopuolelle. ’Punainen lanka’ alkoi näkyä syyssävyisestä korista. Punokset ’parsittiin’ jo olemassa olevien ristikkäisten nauhojen sekaan. Pienemmän suorapunoksisen korin tekeminen samasta materiaalista oli huomattavasti helpompaa. Julisteen suikaleista tein harjoitustyönä liinatabletin, mikä oli vähän kuin palapelin tekemistä. 
 

Työ oli melko itseohjautuvaa – aluksi vähän liikaakin, kun omaa aiempaa punontakokemusta ei ollut.  Itseluottamuskin oli hakusessa, mutta lyhyt neuvonpito opettajan kanssa samoin kuin kanssapunojien seuraaminen ja haastattaminen antoivat eväitä jatkaa. Touhusimme kukin aika lailla omissa oloissamme, posket punaisina ja keskittyminen huipussaan. Kotiin päästyä olin intoa täynnä: hankkia lisää materiaalia, päästä leikkaamaan ja punomaan kahvipusseja ja niin edelleen. Epävarma aloitustunnelma kääntyi innostukseksi, jonka saatan hyödyntää joulun lähestyessä lahjavalmisteluissa. 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kansalaisopiston muksujumppa - hauskaa!

Taapero temmeltää, äiti hikoilee

Nyt jänskättää. Taapero tarttuu äitinsä paidasta tiukasti kiinni ja asettuu selän taakse, josta hän kurkkii muita lapsia. Ollaan Petosen vapaa-aikatiloissa kansalaisopiston 1 - 2 -vuotiaiden muksujen jumpassa. Vaikka sama kurssi toistuu viikoittain, on alku aina yhtä jännittävää. Ensimmäisellä kerralla taisi olla liikaa meteliä, temmellystä ja tapahtumista tämän pikkuneidin elämänhallinnalle, että piti hetkeksi poistua rauhalliseen tilaan mammanmömmöille eli maitohörpsyille ja sylittelylle. Alkusokin jälkeen neiti on viihtynyt paremmin kuin hyvin tällä kurssilla.


Muutamat muut lapset ovat alkuun tänäänkin selvästi rohkeampia ja kipittävät salin permannolla halki ees ja taas kiljahdellen. Tanssinopettaja Anu Rissanen pyytää kaikki piiriin, jossa aloitetaan käsiä eteen ja taakse viemällä. Musiikki on hauskaa, ilmaisullista ja innostavaa. Onneksi aikuisillakin on lupa tehdä samoja liikkeitä. Heti kun sävelet soivat, oma taapero alkaa virkistyä. Hän löytää rohkeutensa jalkoja maahan paukuttaessa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun äiti hyppyyttää häntä ylös alas rytmikkäästi, hän hihkuu estoitta. Into ei pysy annetuissa raameissa, lapsi lähtee tassuttelemaan ympäri salia, tutkii pistokerasiat ja mutterit ja verhon taukset. Hän käy moneen otteeseen mankalla ja koettaa painella nappuloita. Pientä mieltä kutkuttavaa olisi niin paljon!


Äidin iloksi hän innostuu välillä siitä, mistä muutkin lapset eli Anun ihanista harjoitteista.


Nyt ohjelmassa on pallolla leikkimistä. Oma pallo ei kuitenkaan ole se paras muidenkaan mielestä, vaan naapurilla sattuu olemaan kiinnostavampi. Pallot ehtivät vaihtua moneen kertaan ja siinä välissä taapero  heittää tai potkii niitä muutaman kerran. Sählymailaa saa kokeilla ja vähän vanhemmat 1 - 2 -vuotiaat niin tekevätkin. Pikkuneiti pitää mailaa hetken kädessään ja toteaa sen tylsäksi, sen sijaan hän käy keräämässä itselleen palloja mailankäyttöä harjoittavilta lapsilta. Sitten kiinnostaa juosta salia ympäri ja tutustua uusiin kavereihin. "Mutta hei, tuossahan on hauska juttu", hän toteaa lapsenkielellään jokeltaen ja nousee Anun asettelemalle korokkeelle, jota pitkin kävelee esteiden yli moneen monituiseen kertaan. Tämä oli edelliskerrallakin kaikkein mieluisin juttu. Kaikki sellainen kiinnostaa, jossa saa liikkua ja kiipeillä, mutta auta armias, kun joskus harvoin Anu käskee olla jumppahetkessä paikoillaan - se on tälle elohiirelle kovin haastavaa. 

Taapero jumppaa, äiti juoksee hikoillen pienoisen perässä turvaamassa tämän ja muiden kulkua ja tsemppaamassa tsemppaamistaan.

Kolmen vartin mittainen musiikin rytmittämä liikuntahetki päättyy vilkutuslauluun. Tässä vaiheessa oma taariainen on niin väsynyt, että vilkuttelu jää kesken ja äidin on lähdettävä pukemaan uuvahtanutta ja nälkäistä viipeltäjäänsä.

Kaikkinensa tämä kansalaisopiston kurssi on riemullinen äidille. Tässä saa nähdä oman muksunsa innon. Lapsi innostuu paitsi toisista lapsista, myös harjoitteista ja tilan kiinnostavista yksityiskohdista, kuten vaikka katossa olevista lampusta, joita voi ihmetellä selinmakuulla muiden lasten juostessa Anun ohjeiden mukaan ympärillä. Musiikki on se voima, joka saa innon vähintäänkin tuplaantumaan. Motoriset taidot kehittyvät silmin nähden. Ensimmäisen kerran jälkeen taaperoni oppi potkimaan ja heittämään palloa, taitoa harjoitettiin innolla kotonakin. Viimeisimmästä annista takataskuun jäi takaperin kävelemisen, paikoillaan pyörimisen ja jalkojen tömisyttelyn jalot taidot. Kaikkea ohjelmassa olevaa ei tule tehtyä kotona, siksikin jumppa on hauska viikko-ohjelma. Sitä paitsi erityisen mieluinen se on äidille siinäkin mielessä, että se takaa taaperon hyvän ruokahalun ja makoisat unet, kun osa energiasta on jäänyt Pinarin saliin. Hauskaa!


http://kansalaisopisto.kuopio.fi/fi/etusivu/