torstai 14. toukokuuta 2015

Lauantain kohokohta: Robin!

Lauantaina me aikuisetkin saatiin lupa innostua Robinista. "Frontside Ollie"-biisillään kaikkien pikkutyttöjen (ja isompienkin) sydämiin singonnut teinitähti esiintyi lauantaina täydelle Kuopion jäähalliyleisölle. Myös 8-vuotias kummityttöni Amanda on yksi niistä pikkutytöistä, joiden sydämen Robin on vallannut.


Lauantaina jännitys oli ylimmillään. Ruoka ei maistunut ja pääpuheenaihe oli klo 16 keikkansa starttaava Robin. Aamuiselta metsälenkiltä etsittiin sopiva keppi ja Pirkka-lehden kannesta leikattiin komean tähden kuva. Saatiin aikaiseksi minun mielestä keikan hienoin Robin-kyltti, jonka taakse pikkumuru raapusti viestin lempilaulajalleen: "Olet maailman paras laulaja Robin".

Keikkapaikkana Kuopion jäähalli on mielestäni oivallinen. Ovet keikalle aukesivat jo kello 14 ja kun me saavuimme keikkapaikalle noin klo 15:30, niin pääsimme suoraan sisälle jonottamatta. Ihmiset olivat levittäytyneet katsomoihin ja "monttuun". Halusimme tietenkin hyvälle näköetäisyydelle ja marssimme suoraan monttuun. Me aikuiset näimme hyvin hieman taempaakin, koska katsojakunta edellämme oli meitä hieman lyhempää.

Täytyy sanoa, että vaikka en itse kuulu Robinin ykkösfaneihin, niin keikka oli kyllä mukaansa tempaava ja sai iloiselle mielelle! Innostuttiin siskon kanssa hytkymään ja vähän laulamaankin Robinin tahtiin. Ja mikä parasta, mielestäni hänen lauluissaan on hyvä meno ja paljon iloista sisältöä! Suosittelen!




"Mitä ikinä sun unelmat onkaan
Et saavuta niitä unessa koskaan
Ota ittees niskast kii
Kelaa mitä haluut ja tee lista siit
Ja sit elät sitä aamusta iltaan
Ja kun yöllä oot saanut taas virtaa
Teet taas kaikkes sen eteen
Ja vaikka välillä vaikeeks se menee."
~ Robin - Kipinän hetki ~



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Musiikkikeskuksen Vappumuistelot

Olin pari vuotta sitten musiikkikeskuksen Vappukonsertissa ja siitä jäi niin hyvät muistot, että kävin jo hyvissä ajoin ostamassa lipun tämän vuoden konserttiin. Ohjelmassa luvattiin kansainvälisen Mirjam Helin-suihkulaulukilpailun voittajan sankaritenori Petri Bäckströmin laulavan vapunviettäjien korvista vaikut pellolle.

Musiikkikeskuksen sali on juhlava paikka ja sinne mennessä on mukava odotuksen hyrinä mielessä. Ensimmäinen iloinen yllätys oli konserttimestari Sayaka Kinoshiron punaisesta unikkokankaasta tehty kimono, jossa oli leveä keltainen vyö.  Muuta väriä ja vappukoristuksia oli vähänlaisesti, yksi vappuhuiska ja muutamat serpentiinisuikaleet, mutta musiikki olikin pääasia, sillä Kuopion kaupunginorkesteri on niin hyvä, että vaikka varis laulaisi sen säestyksellä, se kuulostaisi hienolta.

Ensimmäiseksi kuuntelimme Smetanan Myytyä morsianta ja minäkin olin saman tien myyty. Tahtipuikko tanssi Atso Almilan kädessä, kun hän soitti orkesteria. Istuin seitsemännessä rivissä suoraan kapellimestarin takana, joten sain seurata hänen työskentelyään aitiopaikalta. Tietämätön voisi ajatella, että helppohan siinä on seisoksia, kun nuoteista soittavat, mut eipä onnistuisi äkkinäiseltä. Ja tahtipuikon käsittely näytti joissain kohdin varsin viehkeältä.

Heti alkuhetkillä, kun Bäckström lauloi Sun on mun syömmein, olin valmis luovuttamaan omani hänelle. Myöhemmin nähtiin miten kevytjalkainen tanssijakin hän on, vaikka tanssiikin kuulemma nykyisin tanssii tuhtien kanssa-sarjassa.  Mut vau mikä ääni ja liike.
Yhdessä kappaleessa Bäckström soitti  kirjoituskonetta ja mukavasti se säksätti muun orkesterin mukana. Esitykseen kuului myös mukilla kopsuttelua ja käsin rummutusta. Youtubesta löytyy kuulemma hänen esityksiään Bäckström Brothers-nimellä.

Välillä vetäistiin yhteislauluna rullaati rullaa ja yleisöstä lähti yllättävän paljon ääntä. Pystyn laulamaan ihan yksin moniäänisesti ja parhaimmillani olisi nuotinvierestälaulajien kuorossa, joten yleensä laulelen vain omassa seurassani autoissa Juicen tahtiin, mutta hieno tunnelma innosti minutkin vähän piipittämään muiden mukana.

Atso Almilan säveltämässä Salapoliisioopperassa Bäckström esitti komisario Delfoita, joka alkoi selvittää murhamysteeriä. Oopperaan kuului myös runonlausuntaa sekä Atso Almilan laulua eikä hänenkää iänesä pillaatunna ulos tullessaan.

Yksi pieni hauskuutta tuonut yksityiskohta oli se, kun huomasin väliajan jälkeen yhden soittajan päähän ilmestyneen oranssin Hankkija-lippiksen. Se sopii Kuopion Vappuun.
 
Konsertin päätteeksi laulettiin kaksi yhteislaulua. Ensin J. Karjalaisen Sankarit ja ihan lopuksi Oolannin sota. Ensin vähän ihmettelin valintaa, mutta Atso Almila kertoi, että Kallavedellä oli tehty sukellusvenehavainto, siksi sotalaulu. Hänellä on mainioita juttuja esitysten välillä ja se teki konserttikäynnistä vielä elävämmän ja hauskemman.



Sankarit laulettiin just alkaneiden MM-kisojen kunniaksi  ja sen sanat saavat aina syttymään: ” Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän, ihan jokainen.” Ja niinhän me ollaankin!

 


 

tiistai 12. toukokuuta 2015

RedBull 400 - pois omalta mukavuusalueelta!

Lauantaiaamu valkeni omalta osaltani jännittyneimmissä merkeissä kuin yleensä -  olihan edessä RedBull 400m joukkuekisa. Vaikka mukaan lähdettiin tosissaan, niin ei kuitenkaan totisesti. Joukkueestamme kärsi myös flunssaa peräti kolme henkilöä, joten maksimaalista suoritusta ei ollutkaan odotettavissa. Palkintopallille ei odotettukaan pääsevämme, vaan ainoastaan pyrittiin kaikki tekemään parhaamme ja ylittämään itsemme! 

Mikäli tapahtuma ei ole jollekin lukijalle tuttu, niin kyseessähän on 400m rutistus Puijon hyppyrimäessä. Kyllä, kuulit oikein - kilpailussa kiivetään hyppyrimäen alastulorinne ja sen jälkeen vielä hyppyri aivan ylös asti. Voi kuulostaa melko järjettömältä ulkopuolisen silmin ja tunne vahvistuu entisestään, kun mäkeä käy katsomassa alhaalta päin - se onkin melko jyrkkä!

Jännittyneet tunnelmat lähtöä odotellessa!
Nämä fiilikset tuli itsellenikin, kun kävin avopuolisoni kanssa testaamassa mäen kiipeämistä viikko ennen varsinaisia kisoja. Kun taivaalta tihkutti vettä ja koivuallergian takia niiskutin jatkuvasti, niin mäen alapuolelle päästessä mietin vain, että tuonne ylös sitä pitäisi kiivetä. Hullun hommaa. Mutta hyppyrin juurelle päästiin - elossa, mutta melkoisen uupuneena.

Tuon koitoksen jälkeen olin melkoisen helpottunut; eihän minun tarvitse siinä kisassa juosta kuin viimeinen 100m osuus! Totuus olikin ihan toista luokkaa. Sade pyyhki Puijon yli vähän väliä, ja kun kipusin portaita pitkin viestiosuuden viimeiselle vaihtopaikalle sykkeen hipoessa maximilukemia, mietin jo että mihin sitä nyt taas on tullut lupauduttua.. Huipulla tuulee, sanotaan, ja se sanonta piti paikkansa. Alkulämmittelyissä ja portaita kivutessa tullut hiki hävisi melko pikaisesti tuulenpuuskien myötä, ja kanssakilpailijatkin hytisivät vieressäni melko äänekkäästi.

Kolmas viestinviejämme vauhdissa vasemmalla puolella, 150m merkin alapuolella.









Kun lähtötorvi viimein pitkän odotuksen jälkeen lähetti kilpailijat matkaan, oli ylhäällä melko odottavaiset fiilikset. Meidän vaihtopaikasta ei nähnyt yhtään, mikä tilanne mäessä on, tai mistä oma joukkueen jäsen kiipeää. Viimein kun sain kapulan käteen niin kiinnitin katseeni jo huipulle - kohta se on ohi! Hyppyrin kiipeäminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin; jalat luistivat kokoajan ja jouduin lähinnä vain vetämään itseäni ylöspäin kaiteen avulla. Kun viimein sain jalkani maaliviivalle niin tunnelma oli loistava; we did it! 

Alaspäin tullessa juteltiin mukavia kanssakilpailijoiden kanssa ja kaikki olivat kyllä samaa mieltä; ei ollut helppoa! Eräs henkilökunnasta heitti vielä kysymyksen "Olettekos te tuohon naisten yksilökisaan osallistumassa?" joka starttasi siis heti viestin perään. "Joo ei tosiaan!" kuuluu kolmesta suusta samaan aikaan. Jalat tutisivat, ja jo pelkkä portaiden alaskapuaminen oli melkoinen tasapainoilusuoritus. 

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja koko päivän kaikilla oli tosi hyvä fiilis. Puijohan tarjoilee tällaiseen kisaan oikein mahtavat puitteet! Sää oli mitä oli, mutta onnekkaasti pahin sadekuuro meni Puijon yli juuri ennen miesten ensimmäisiä alkueriä. Aurinkokin lämmitti jo loppuajasta mukavasti, joten oikein onnistunut päivä siis takana!

Meidän huippujoukkue! Taustalla kisamäki.

Muistoksi kisasta jäi itsensä ylittämisen riemu sekä kisaliivi, joka roikkuu nyt olohuoneessa koristeena. Katseet siirtyvät nyt jo kohti ensi vuoden kisoja, joihin ehkä voisi lähteä vielä ylittämään itsensä vielä paremmin, nimittäin yksilökisassa. Se jää nähtäväksi!

Kisafiiliksiä, kuvia ja tuloksia pääsee tarkistelemaan RedBull 400 -sivuilta. Ehkä ensi vuonna sinäkin astut pois mukavuusalueeltasi ja ylität itsesi Puijolla?


Kuvat: Jarno Lappalainen

maanantai 11. toukokuuta 2015

40% rasvaa sokeritaudilla meno Kuopio-hallille, kiitos!

Liikkumaton yksilö, 91 cm vyötärönympärys, 40% rasvaa, 163.5 cm pituutta, 70 kg painoa, 36-vuotta ja nainen. Eli hep, Minä se olen. Riskeinä lisäksi sokeritautia suvussa ja omat sokeriarvot olleet raskauden aikana koholla.

"Näillä lukemilla ja riskitekijöillä  joka kolmas sairastuu tulevan kymmenen vuoden aikana sokeritautiin." herätteli liikunnallista himoani valmentajani  Kuopion Kaupungin liikunnanohjaaja Pasi.
Aha. Just.  Siinä mun terveelliset elämäntavat. Voihan sitä syödä terveellisesti, melkein terveellisesti kun lisäksi päivittäisiä annoksia pullaa, jäätelöä, pikku keksejä ei huomioida.. Mutta kun ei liiku niin ei liiku. Liikun tietysti päivittäin paljonkin lapsukaisten kera mutta hikiliikunta merkintä omassa muistissa on vuodelta 2009 = KUUSI vuotta eli neljä lasta sitten. Liian pitkä aika ja liian monta pullaa sitten.

Ei ole aikaa, nuha tulossa ja menossa, sataa vettä tai liian kuuma ja liukastakin on, lapsilla sitätätätuota..Tekosyitä ja mutkia on tähän asti on ollut "helppo" keksiä kuuden vuoden ajan mutta nyt kehonkoostusmittauksen jälkeen tekosyitä liikkumattomuudelle ei ole. Järkytyksen kautta herätykseen.  Nyt mittauksen jälkeen kummasti edes rankkasade ei saanut lenkkareitani pysymään sisätiloissa vaan juoksin hymy korvissa kohti Kuopio-hallia. Kyllä ja juurikin hymyillen Kuopio-hallille, josta viimeiset liikunnalliset liikuttavat kokemukset ovatkin yläasteajoilta. Yläasteajat ja Kuopio-halli olivat yhdessä kauheita: pakolliset juoksuaikamittaukset ja toisia nilkkoihin potkivaa tyttöjen jalkapalloa. Nyt sitten hymyllä kaatosateessa astelin sisälle Kuopio-hallille ja oikein odotin jos pikku Cooper-testin saisin vielä juosta. Mutta ei. Ei ainakaan tällä erää. Minua oli Kuopio-hallilla vastassa iloinen tsemppari valmentajani Pasi (huom! Nimeä ei ole muutettu). Valmentajani ei antanutkaan tiukkoja käskyjä liikkumaan kuten vanha liikunnanopettajar vaan kuunteli millainen tilanne elämässäni vallitsee ja mitkä on halut ja tavoitteet liikkumiselle. Ja tietysti kävimme edellisen tapaamisemme kehonkoostusmittauksen tulokset lävitse, jotka antoivat oikein aivoissani käskyn innostua liikkumaan ja voimaan hyvin. Oman hyvinvoinnin lisäksi isona motivaattorina ovat myös kotini iskuryhmä eli neljä alle viisi vuotiasta naperoani. Tahdonko olla heille liikkuva hyvinvoiva esimerkki vai jatkanko esimerkillisyyttä sokerinpurija löllerönä? Valinta on oma.

Kaksi kertaa olen nyt tavannut valmentajani ja jo nämä kaksi kertaa kahden viikon aikana ovat minut saaneet juoksemaan kuusi lenkkiä. Kuusi lenkkiä ja aivan suoraan kotiovelta hiphop metsään. Aivan loistokasta! Linnut tsirpittelee soidinmenojaan, purot solisee, hiki virtaa ja mieli puhdistuu. Halu olisi kova aloittaa myös argentiinalainen tango sekä päästä jumppien ryhmätunneille, mutta nyt helpoiten onnistuu perhehallinnollisista syistä juoksut sekä kuntosali. Kuntosalilla kehoilu ei ole onnistunut itseltäni koskaan,  mutta nyt en voi enää vältellä kehoiluakaan sillä valmentajani tulee kotiimme tekemään saliohjelman. Kyllä, valmentaja kotiin tulee: meillä on pikkusali kotimme alakerrassa, mutta hävettää julkilausua etten edes tiedä mitä kaikkea siellä on ja mitä niillä voi tehdä. ( Salin kotiimme rakensi mieheni kaksi vuotta eli kaksi lasta sitten, jotta olisi yksi tekosyy vähemmän minulla olla liikkumatta. Mutta ei. Pidin tekosyyni ja tiukasti, enkä ole käynyt salillamme).


Olen sitoutunut liikuntaohjaukseen vuodeksi, mutta toivon, uskon ja tahdon  että sitoudun loppuelämäkseni liikkumaan voidakseni hyvin. Olen luvannut itselleni että yo. lukemat on pienemmät jo vuoden loppuun mennessä. (Huom, luvut toin julki itselleni uhalla motivaattoriksi, jotta juuri Sinä ja Minä voimme 12/2015 kysyä lukemani ja hyvinvointini tuolloin uudestaan.)

Juoksuaikani on alkanut.


Kaikki yllämainittu on totta nimiä muuntelematta. Oma valmentaja ja oma keho ja oma valinta on liikkua. Ja montako rahaa tämä maksaa? Ei maksa mittään sillä olen kuopiolainen. 



sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kevään voimin liikkeelle!

Niin on tullut kevät ja ilo liikkua ulkona on suuri. Lähtemisen vaikeus on vain voitettava ja "koria" kannateltava. Olen huomannut, että yksin on vaikeuksia saada itsensä liikkeelle, siis värvää mukaan joku perheestäsi tai ystävistäsi (minä värväsin poikani).

Itse olen 45-vuotias hyvin "kehittynyt" perheellinen mies. Kun kengän numero, painoindeksi ja ikä alkaa olemaan samalla kymmenellä on jotain tehtävä (sille jolle voimme tehdä). Ikä elää omaa elämäänsä, harvoin kengännumerokaan muuttuu, joten vaikutusmahdollisuudet keskittyvät siihen painoindeksiin. Se ei aina olekkaan niin helppoa, vaikka maailma onkin täynnä tietoa ja ymmärrystä.

Meille tuodaan olohuoneisiin television välityksellä jos jonkin moista laihdutus- ja elämäntapamuutosohjelmaa. Hauskaa on se, että vähintään yhtä paljon on ruokaohjelmia, missä valmistetaan toinen toistaan herkullisempia ruokia. Valinta on sinun "Tee valintasi".

Minulle elämän hallinta on välillä sellaista "kivikkoista" tarpomista. Aina kun yhden kiven yli pääsee, niin putoaa seuraavien kivien väliin. Onneksi positiivinen elämänasenne vie kuitenkin koko ajan eteenpäin. Voinkin todeta, että olen kohtuullisen onnellinen. Ongelma onkin jo vuosien ajan ollut liikunnan, ruuan ja levon toimiva kombinaatio, missä jokainen osa-alue saa riittävän huomion, mutta ei pääse hallitsemaan.

Uskon monen muunkin painivan samojen ongelmien kanssa, siis emme ole yksin. Olen pikkuhiljaa päässty kiinni liikkumisen palkitsevaan maailmaan (kuntosali, sauvakävely, golf, tennis, pyöräily jne...). Alku aina hankalaa, mutta vaikka 15 min kerrallaan pikkuhiljaa niin se palkitsee. Huomasin, että vaikka tekee kipeää, niin koko ajan on helpompaa ja tuntuu aina vaan paremmalta.

Kesän aikana käyn erillaisten herrastusten parissa ja siitä ajattelin teille kirjoittaa ja kuvia laittaa...siis jos joku tätä lukee? Noh, jos ei kukaan muu, niin äiti, sisko ja vaimo => he nyt ainakin (vaikka valmiiksi luettuna).

Äitienpäiväterveisin Anssi Kareinen

perjantai 8. toukokuuta 2015

Linnut vievät mukanaan - retkelle lähiluontoon

Lintuja oppii parhaiten siten, että laittaa lintukirjan tyynyn alle. Näin opastaa museoamanuenssi Marko Kelo Kuopion luonnontieteellisen museon järjestämän vesilinturetken alkajaisiksi. Seisomme Siilinjärven Raasion rikastushiekka-altaan vallilla. Nyt lintukirjaa ei kaivata, sillä Kelo ja biologi, museonjohtaja Pertti Renvall opastavat selkeästi, innostavasti ja avuliaasti. Siksi retki sopiikin erinomaisesti aloitteleville lintuharrastajille.

Tarkkailtavat kohteet ovat sen verran kaukana, että pelkät kiikarit eivät riitä. Oman kaukoputken puutetta ei tarvitse harmitella, sillä Renvall hakee kaukoputkensa etsimeen lajeja, osoittaa ne retkeläisille ja samalla neuvoo lajinmäärityksessä. Riittää, että on edes vähän kiinnostunut aiheesta. Asiantuntevaa opastusta saadessaan voi käydä niin, että lintuinnostus vie mukanaan, kuten allekirjoittaneelle on käymässä.


Renvall (kuvassa yllä) opastaa, että kahlaajat ovat yleensä rannalla ja matalikossa, kokosukeltajat kauimmaisena vedessä ja puolisukeltajat siinä välissä. Lintujen opetteleminen kannattaa aloittaa juhlapuvussaan olevasta uroksesta. Monen naaraan, esimerkiksi suokukon, lajintunnistus voi olla aloittelijalle haasteellista. Naaraiden höyhenpuvun vaatimattomalle väritykselle on syynsä: linnun pitää sulautua maastoon turvatakseen pesimisensä.

Raasiota ympäröivät Pääsy kielletty -kyltit, koska se on Yara-konsernin kaivostoiminta-aluetta. Toistaiseksi kuitenkin" lintuihmiset" ovat Yaran suostumuksella saaneet seurata siivekkäiden elämää tämän altaan valleilta, sen sijaan läheiselle Mustin altaalle ei ole tällä hetkellä pääsyä.


Raasio on valtakunnallisestikin arvokas lintualue ja todellinen keidas kevät- ja syysmuuton aikaan: se houkuttelee sekä luku- että lajimäärältään Sisä-Suomessa poikkeuksellisen paljon vesilintuja. Aika ajoin voi nähdä myös harvinaisempia vierailijoita. Raasiolla on poikennut esimerkiksi ruoste- ja ristisorsa.

"Mustavikloja", Pertti Renvall osoittaa taivaalla lentävään mustaan pisterykelmään. Kun viklot laskeutuvat ja asettuvat aloilleen, voi aloittelija todentaa saman.  Nyt harmaassa, tihkusateisessa kelissä altaalla vipeltävät kahlaajista myös punajalka-, valko- ja lampiviklo, liro, tylli sekä suokukko. Muista vesilintuhavainnoista mainittakoon lapa- ja jouhisorsa, telkkä ja haapana.

Jos lintukirja tyynyn alla ei tuota tulosta, kannattaa oppia hakea vastaavilta retkiltä tai vaikkapa Lintuyhdistys Kuikan kaikille avoimista lintutorniopastuksista. Ken ei ehtinyt tälle retkelle mukaan, ei hätää: Luonnontieteellinen museo ja Kuopion alueelliset ympäristöpalvelut tarjoavat kesän aikana useita luontoretkiä ja -tapahtumia (http://www.kuopio.fi/c/document_library/get_file?uuid=db255ba2-a036-4a6d-bdfe-8cecf4298d22&groupId=12141).




Lisää tietoa esim.
      - http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi
        - http://kuopionmuseo.fi/luennot-ja-retket
        - www.lintuyhdistyskuikka.net






torstai 7. toukokuuta 2015

SuperCorner - kuinka väsyttää äiti

Kuopioon avautui vappuaattona uusi sisäliikuntapuisto SuperCorner Pitkälahti. Tähän saakka Kuopiossa on ollut HopLop sadepäivien piristäjänä ja nyt SuperCorner tuo hiukan erilaisen vaihtoehdon HopLopin rinnalle.

Sen verran etukäteistietoa kuultiin paikalla käyneiden suusta, että SuperCorner on enemmän isompien lasten leikkipaikka. Kun torstai valkeni sateisena, oli hyvä hetki lähteä paikan päälle 2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa toteamaan miten on asianlaita. SuperCornerissa voi valita päivälipun tai 2 tunnin lipun. Valitsimme 2 tunnin lipun, jolloin riemu maksoi meidän kolmen hengen sakilta 4 euroa. Tyttö täytti vappupäivänä 4-vuotta, joten juuri olleiden synttäreiden kunniaksi hän pääsi vielä tutustumaan paikkaan ilmaiseksi.



Äidin on helppo hymyillä kun lapset ovat kadonneet.

Pienempien lasten kanssa liikkeellä olevien kannattaa kulkea kaikki seikkailukaupungin kiipeilypaikat lasten perässä ainakin sen yhden kerran. Minä yritin pysyä lasten kannoilla ja kerätä samalla kasaan päivän omaa liikunta-annosta. Yhden paikan löysin seikkailukaupungista, jonka selvittämisessä en olisi luottanut vähän päälle 2-vuotiaan kuopuksen motorisiin taitoihin. Muuten lapset liikkuivat niin taitavasti paikasta toiseen, että itselle kävi työstä pysyä perässä. Mitä lapset tykkäsivät? He nauttivat! Pojalle lemppariksi muodostui polkuautorata kun tyttö ihastui freestylecorneriin ja erityisesti sen trampoliiniin. Vähiten kiinnosti boulderointiseinä, jonka esikoinen tuomitsi suoraan liian vaikeana. Kaikki touhupaikat saivat tasa-arvoisesti huomiota ja innostusta.



Vanhemman näkökulmasta katsottuna SuperCorner on suunnattu isommille lapsille. Pienten lasten kanssa pärjää hienosti rauhallisena arkipäivänä, jolloin isommat lapset ovat koulussa ja meno on väljempää. Silloin pienemmät lapset pystyvät keskittymään paremmin liikkumiseen eikä satu vahinkoja isompien lasten mennessä ohi taitavampina. Tänään paikan päälle kertyi aamupäivän aikana mukavasti lapsia ja vanhempia, mutta silti tilaa riitti kaikille eikä lasten tarvinnut odottaa eri pisteillä pitkään omaa vuoroa. Kaksi tuntia riitti äidille meille oikein hienosti ja sen jälkeen olikin jo kova nälkä ja päiväunien tarve. Uskon, että parin vuoden kuluttua pari tuntia on vasta alkulämmittelyä.

Hinnan puolesta SuperCorner on edullisempi vaihtoehto tällä hetkellä meidän perheelle, mutta mielestäni HopLop vastaa paremmin pienempien lasten tarpeisiin. Luulen, että tulemme käyttämään molempia lapsille suunnattuja sisäliikuntapaikkoja tasapuolisesti tulevien vuosien aikana.

Millaisia kokemuksia sinulla on Kuopion SuperCornerista tai HopLopista?