Mies mustissa tennareissa Kuopion Musiikkikeskuksella -Samuli Edelmann

-Mistä tunnistaa Mestarin?

Tätä mietin, kun astun sisään Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisaliin. Odottavalla mielin. Kohta lavalle nousee musiikillinen ensirakkauteni. Samalle lavalle, jolla aikanaan sain oman valkolakkini. Myös edelliset konserttitreffimme ovat niiltä ajoilta, yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Mutta tänään lava ei olekaan tyhjä. Nurkkaan on katettu pöytä, jonka ääressä iltamme artisti bändeineen jo rennosti istuu. Vaatimaton ja nöyrä. Mies mustissa tennareissa. - Moi, mun nimi on Samuli. Verhottu mutta kiinteä katse vaeltaa. Pysähtyy välillä kaukaisuuteen. Viivyttelevästi.  Ei ole kiirettä. Vaikka ensisointu on jo kielellä. Aina on hetki läsnäolevalle.

Valot himmenevät. Yleisö hiljenee. Sanat kajahtavat ilmaan riistuttuina. Nurkkapöydän ääreltä. Oman äänen värillä. Kertoen illan ensimmäistä tarinaa.- Aina olen matkalla. Lähdin etsimään. Suunnan hukkasin. Mutta. Rohkeutta en.

Ensimmäisen puoliajan täyttävät Vaiheet. Samulin isän musiikiksi säveltämät Herman Hessen runot ja Shakespearen sonaatit. Vaiheet vuodelta 1997. Kuullostaako houkuttelevalta? Rehellisyyden nimissä. Ei, olisin vastannut, jos asiaa olisi kysytty minulta etukäteen. Tulkinta kuitenkin vaikuttaa ja vakuuttaa. Sanoissa vanhahtava muuttuu soinnuissa ymmärrettäväksi, jonka välispiikit sitovat nykyaikaan. Ihmismieli ja sen suurimmat kysymykset eivät vuosikerroissa vanhene.

Puoliajan alkaessa emme ole kuulleet vielä yhtään tuttua hittiä. Mutta haittaako? Ei. Lasillisen äärellä fiilikset ovat yhä WOW:n ja HOW:n -väliltä. Tulkinta. Se on Se juttu.

Toinen puoliaika tuo lavalle perinteisemmän konserttimeiningin. Tennarien tahtiin vipattavia hittejä vuosien varrelta. Myös jotain yllätystä tulevalta levyltä. Rytmi kiertää viulusta rumpuun. Valot leimuavat. Shamaani huutaa. Estoitta. Yleisö intoutuu ja säkeille tulee kaiku. Täysi tyylillinen vastakohta ensimmäisen puoliajan väkevälle herkkyydelle. Tai oikeastaan ei sittenkään vastakohta. Vaan se, mikä tekee illasta kokonaisen. Sanat ja sävelet kietoutuvat toisiinsa. Vanhaa ja uutta. Konserttikokemuksesta muodostuu elämys. Tällä puoliajalla nessutkin on jo kaivettava esille. - Voit luottaa minuun. Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. Se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet.

Kun konsertin jälkeen astun ulos salista, olen saanut vastauksen kysymykseeni. Olen juuri tavannut Mestarin. Ei tarvitse enää vakuuttua, eikä todistella. Sen tuntee, sen tietää. Samalla sekä nöyrä että vahva. Omat heikkoutensa tunnistava. Itsensä hyväksyvä. Ymmärtävä. Hän, joka viimeiseksi rohkeasti puhuu häpeästä. Pelon viimeisestä tunteesta, jotka estää meitä elämästä. Täyttä elämää. Ajatus kiertää ja ilmaan jää kysymys. Voiko siitä päästää irti?

Hetken hiljaisuus ja Samuli Edelmannin konserttikiertue 2016 päättyy kappaleeseen Väliaikainen.

Kaiken kuullun sulaessa vielä kotonakin pohdimme, onko Samuli ensinnä The Laulaja vai The Näyttelijä? Sieluni kaltainen vai Tappajan näköinen mies? Lopputulema on fifty-fifty. Ensikohtaamisten perusteella.

Tähtipölyä ja Kiitos Samuli. 

Kiitos myös Kuopion Musiikkikeskus. Täydessäkin salissa annoit elämyksellemme tilaa. Tänne on hyvä palata. Kun taas aika on.

*&*

"Tarinoita. Lauluja.Tunteita. Arjen luksusta. Kuka on sinun viihdyttäjäsi?"

http://www.kuopionmusiikkikeskus.fi/web/musiikkikeskus

Treffit Seitsemän jättiläisen kanssa ja After Art

Syksy toi tullessaan Kuopioon ihastuttavan ilmiön: museotreffit (K-18). Treffit ovat jatkoa kesällä 2016 Kuopio Tanssii ja Soi –festivaalin oheisohjelmana järjestetyille taidetreffeille. Treffien järjestäjänä toimii Taidemuseo ja Korttelimuseo. Hiippailimme ystäväni kanssa Kuopion taidemuseoon lauantaina 15.10.2016 pari minuuttia yli kolmen, jolloin museon aulassa oli jo jonossa reilusti yli kolmekymmentä eri ikäistä naista ja miestä rinnassaan sininen tai punainen rintanappi. Suurimmalla osalla tosin oli molemmat. Rintanapin tarkoitus oli viestittää muille, onko halukas löytämään itselleen nais- vai miesseuraa, olipa toivottu seura sitten uusi tuttava, ystävä tai rakastettu. Nappasimme itsellemme napit ja liityimme jonon jatkeeksi.

Taidemuseon treffit alkoivat siten, että meidät jaettiin viiden hengen ryhmiin ja ohjattiin museon toiseen kerrokseen, jossa sijaitsee Kuopion taidemuseon perusnäyttely. Ryhmien siirtyessä yläkertaan, karkasimme ystäväni kanssa hetkellisesti muusta porukasta alakerran näyttelyn päätyyn. Ystäväni halusi, että koen Timo Kokon installaation vahvimmillaan, kun se herää henkiin henkilön astuessa teokseen. Teos oli tehnyt häneen itseensä vaikutuksen, kun hän oli käynyt aikaisemmin museokierroksella yksin. 

Ystäväni neuvoi minua astumaan pimeään tilaan, kun hän jäisi käytävään odottamaan. Tein niin. Astuin teokseen ja samassa ympärilleni tulvi aavistuksen valoa ja alkoi sataa. Sade ropisi ja näkyi himmeästi ympärilläni, mutta pysyin kuivana. Olin lapsuuden mummolassa peltikattoisen mökin ikkunassa jännittämässä yöllä salamoita. Ihana tunne. Ystäväni astui kanssani teokseen. Seisoimme vierekkäin pitkään hiljaa. Lopulta hän sanoi, että eikö tunnukin kuin olisi mummolassa. Hymyilin pimeässä. Kyllä. Siltä se tuntui. Vastahakoisesti jätimme vesisateen ja valossa näkyvät sadepisarat jälkeemme ja juoksimme treffikansan pariin yläkertaan. Vilkaisin juostessa installaation nimeä käytävän seinällä, Momentary Appearance: katharsis. Katharsis.. Se toi mieleen Aristoteleen, johon perehdyin aikoinaan kielitieteen opinnoissani, mutten saanut päähäni mitä se tarkoittaa.

Yläkerrassa ryhmäni oli jo meille annettujen tehtävien parissa. Tehtävät oli jaoteltu siten, että kuhunkin näyttelyn huoneeseen liittyi joitakin kyseisen tilan taiteeseen liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiin etsittiin vastauksia ryhmässä samalla ryhmäläisiin tutustuen. Ryhmässäni oli lisäkseni päälle nelikymppinen mies ja kolme iäkkäämpää rouvaa. Rouvat etsivät kiivaasti ensimmäisestä huoneesta von Wrightin taitelijaveljesten teoksia ja maalausta, jossa näkyy Puijon torni. Torni löytyi helposti muutamassa minuutissa. Kannattaa käydä kokeilemassa löydätkö itse! Veljekset tuottivat hiukkasen enemmän päänvaivaa, sillä teosten lisäksi piti löytää veljesten etunimet. Emme löytäneet kaikkia, joten keksimme oman nimen yhdelle veljeksistä. Johan. Hieno nimi, meidän ryhmän mielestä se voisi aivan hyvin olla joku von Wrighteistä. Iltapäivä kului nopeasti teosten parissa, etsien kunkin huoneen taiteesta piippuja, paikkojen nimiä, kaloja ja pohtiessa eri vuosikymmenten taiteen tekniikkaa.

Toisessa näyttelyhuoneessa uskalsimme esittäytyä ryhmäläisillemme kädestä pitäen ja viimeisessä huoneessa vaihdoimme jo tarinoita korkeista paikoista ja porraskävelyn kauhuista aina Puijon portaista, Norjan tuntureiden kautta Rooman Pietarinkirkon kupoliin saakka. Perusnäyttelyn jälkeen siirryimme osuvasti taidemuseon portaisiin kuuntelemaan taidetreffien ohjaajan johdolla oikeat vastaukset tehtäviin. Ryhmämme sai 22 pistettä. Aika hyvin, vaikka en muistakaan maksimimäärää, mikä oli mahdollista saada.

Saapuessamme alakerran Jättilaisten pariin purimme ryhmät ja kukin tutustui mielenkiintonsa mukaan eri teoksiin ja ihmisiin niiden äärellä. Sattuneesta syystä Johanna Väisäsen kierrätysmateriaaleista Minin ympärille rakennettu mediainstallaatio sykähdytti minua, joten noudatin ohjetta ja hyppäsin pikkuruisen auton kyytiin.

Tuttu tunne. Yllättävän paljon tilaa pienissä kuorissa. Otin mukaani myös ystäväni. Hän hyppäsi tottuneesti pelkääjän paikalle, koska ei omaa ajokorttia. Lojuimme hetken Minissä punaisten säkkituolien päällä ja kuuntelimme italialaista musiikkia. Minin katossa näkyi valon leikkejä.

Johanna Väisänen 2015: Natura Morta in movimento

 

En tunnistanut oliko laulaja mies vai nainen, mutta hänen äänestään välittyi surumielisyys ja kaiho. Ehkä hän lauloi onnen etsimisestä eikä ollut vielä tavoittanut sitä. 

Yritin katsoa Minin ikkunasta eteemme avautuvaa maisemaa. Tie oli tasainen ja näytti vievän pois kaupungista. Matkalla maaseudulle. Matkalla kotiin. Joku huusi minulle auton ulkopuolelta, että minun pitäisi ottaa ratista kiinni ja ohjata. Nauroin, että ohjasinhan minä. Se oli helppoa, kun tie oli suora. Mutkissa ohjaaminen on aina vähän vaikeampaa.

 

Minin ratista minut houkutteli pois saippuakuplat. Suurin osa niistä kuoli jo alkumetreillä, mutta muutama pääsi karkaamaan pidemmälle näyttelytilaan. 

Kannattaa käydä tutustumassa millainen Antti Immosen teos löytyy saippuakuplien takaa. Teoksessa yhdistyy niin teräs, saippua, vesi, kuin sähkömoottorit ja tuulettimetkin.

Seitsemän jättiläistä -näyttelyssä on esillä seitsemän eri taiteilijan teoksia. Näyttely on esillä Kuopion Taidemuseossa 28.1.2017 saakka. Mikäli taas treffailu kulttuurin parissa kiinnostaa niin hyppää avoimin mielin mukaan tämän syksyn viimeisille museotreffeille, jotka järjestetään Korttelimuseossa lauantaina 3.12. kello 15.00 alkaen. Treffeille pääsee osallistumaan museon pääsymaksulla. Treffien päätteeksi voi vielä halutessaan jatkaa iltaa jossakin Kuopion ravintolassa. Museo on tavallisesti sopinut jatkopaikan ravintolan kanssa etukäteen.

Me jatkoimme miltei koko porukalla ravintola Introon. Oli mukavaa huomata, että vain muutama kulturelli taidetreffiläinen jatkoi museon sulkeuduttua suoraan omille teilleen. Kaikki ravintola Intron työntekijät eivät kuitenkaan olleet selvästikään varautuneet siihen, että After Art –paikaksi oli valikoitunut heidän ravintolansa. Lyhyen neuvonpidon jälkeen saimme kuitenkin mahdollisuuden ostaa jonkin makean drinkin art-hintaan. Itse kuitenkin päädyin nauttimaan 12 cl italialaista Pinot Grigiota. Pyörittelin kultaista viiniä lasissani ja mietin mitä keskustelimme kyseisestä rypäleestä viiniopettajani johdolla, kun käsittelyssämme oli kesän päätteeksi Ranskan Alsacen alueen viinit. Ranskassa sama rypäle tunnetaan hieman eri nimellä kuin lasissani ollut kuiva, mutta niin raikas ja intensiivisen tuoksuinen juoma.

Mutta rypäleen kotimaasta huolimatta After Art sujui rennoissa tunnelmissa hauskassa seurassa. Lasillisen äärellä oli mahdollisuus tutustua myös sellaisiin henkilöihin, joihin ei ollut kontaktissa aiemmin museossa. Naiseen, joka oli tullut parikymmentä vuotta sitten miehen perässä Savoon, tai mieheen, jonka perhe jännitti miehen veljelle syntyvää ensimmäistä lastenlasta sekä ystävyksiin, joita odotti kotona useampi nelijalkainen. Täytyy sanoa, että Kuopio kaipaa juuri tällaisia sekä kevyesti ohjattuja että vapaamuotoisia tapahtumia, joissa itse kukin pääsee kohtamaan muita ihmisiä kasvotusten ilman, että täytyy pelätä joutuvansa yksin esille vieraan porukan keskelle. Taidetreffit on miellyttävä tapa päästä vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa. Myös siinä tapauksessa, että olet yksi heistä, joka tuntee olonsa kotoisammaksi vaikkapa baarissa, lenkkipolulla tai telkkarin ääressä, kuin museoissa. :)

Deittiterkuin
Tytti

http://taidemuseo.kuopio.fi

Syksyn sinfoniasarja: suloista väriloistoa!

Valokuvat Neulamäeltä muuten, viisi viimeistä kuvaa on kuvattu Tapiolasta.
http://kuopionkaupunginosat.fi/neulamaki

https://www.kuopio.fi/fi/etusivu

Kuinka yllättää vaimo?

Perheessämme on tänä vuonna sellainen järjestely, että vaimokulta suuntaa työelämän pyörteisiin osaksi viikkoa, jolloin meikäläinen saa toteuttaa itseään koti-isän roolissa. Koti on usein päivän jälkeen sen näköinen, että paljon on ehditty lasten kanssa puuhailla ja ruokaakin on keittiön räjähtäneisyydestä päätellen valmistettu.

Kuva - Riikka Pikkarainen

Toki päivän mittaan on koti-isälläkin aina jalo yritys laittaa tavaroita järjestykseen ja tarttua imurin varteen. Parempi puolisko olisi kiva yllättää putipuhtaalla kodilla työpäivän jälkeen, mutta kuinka onnistua, kun 3- ja 1-vuotiaat vintiöt pitävät huolen siitä, että kaaos pysyy yllä, vaikka kuinka puunaisi.

Kuva - Riikka Pikkarainen

Kodin siivoaminen kunnolla vaimon ollessa töissä vaatisi lasten lukitsemista pihavarastoon ja se aiheuttaisi todennäköisesti pitkäaikaisia traumoja ja lastensuojeluilmoituksen. On siis keksittävä jotain muuta.

Yhteistyökumppaniksi siivousyllätyksen järjestämiseen lupautui siivous- ja muuta kotiapua tarjoava Stella. Minä hävisin lasten kanssa leikkipuistoon ja Stellan reippaat siivoajat Tiina ja Jenna pistivät tuulemaan kodissamme.

                                                  Kuvat yllä - Riikka Pikkarainen

Puolessatoista tunnissa tavarat olivat löytäneet paikkansa ja pölypalleroiden tilalla leijaili vastaluututun lattian raikas tuoksu. Sen sijaan, että olisin hieman kireänä koettanut saada kotia kuosiin, sain keskittyä lasten kanssa olemiseen heidän ehdoillaan.

Jännittävintä oli tietenkin se, huomaako parempi puolisko mitään erityistä kotiin palattuaan."Oho! Ootko sä siivonnut täällä?" oli ensimmäinen kodin siivoukseen liittyvä kommentti. Kovin mielelläni olisin toki ottanut kunnian putipuhtaasta kodista omalle kontolleni, mutta rehtinä miehenä kerroin, etten tästä ihan ilman apua olisi selvinnyt.

Vaikka lapsukaisten avustuksella aika nopeasti saimme kaikenlaista tavaraa taas leviteltyä sikin sokin sinne tänne, kuului siivouksen tuottamia riemunkiljahduksia pitkin iltaa: "Peilitkin kiiltää! Ja hanat". 

Ehkäpä jatkossakin voisi silloin tällöin helpottaa arkea ja värvätä siivousapua.

www.stella.fi