tiistai 21. kesäkuuta 2016

Hot Yoga Kuopio on Kuopion uusi hit

Hot Yoga Kuopion harjoitussalissa on aina kesä. Salin + 40 astetta yllättää lämmöllään ensikertalaisen, vaikka olen muille lämpötunneille joskus osallistunutkin. Täällä on vielä hiukan lämpimämpää. Ennen harjoituksen alkamista on jo kevennettävä vaatetusta minimiin ja vähän alkaa mietityttää, että mitenkähän tässä käy, kun suositus on, että 90 minuuttia kestävän harjoituksen aikana ei juoda lainkaan. Pelkkä tilassa oleminen riittää jo nostamaan hien pintaan. Samaa miettinevät omilla matoillaan myös kolleegani Kirsi ja Henna.

Sunnuntaiaamunakin päivän ensimmäinen joogaharjoitus alkaa viikko-ohjelman mukaan täsmällisesti kello yhdeksän. Tunnin opettaa Susan, joka heti harjoituksen aluksi kertoo, ketä meitä tänään on paikalla. Olemme tunnilla sekä yksilöinä että ryhmänä. Hän myös kertoo, millä paikoilla ovat ryhmän kokeneimmat. Heistä voi tarvittaessa ottaa asanamallia.

Harjoitus koostuu kahdesta hengitysharjoituksesta ja 26 asanasta, joita kaikkia toistetaan kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta virittää, toinen syventää. Alussa hengitetään pranayamaa. Hengitysharjoitusta seuraavat ensin seisaaltaan tehtävät, sen jälkeen lattiasarjan asanat. Periaatteessa kaikki muilta joogatunneilta tuttuja liikkeitä, mutta jollain tapaa kuitenkin niin erilaisia. Bikram-joogassa liike selkeästi pysähtyy siirtymien välillä ja asento myös puretaan jotenkin suoraviivaisemmin, pala kerrallaan. Tämä on erilainen lähestymistapa liikkeeseen kuin aiemmin harjoittamassani flow-tyyppisessä joogassa, jossa ennemminkin liu'utaan pehmeästi liikkeestä toiseen. Lihaksia myös käytetään koko harjoituksen ajan aktiivisesti. Esimerkiksi eteentaivutuksissa Susan opastaa mieluummin aktiivisesti koukistamaan jalkaa niin, että otsa tai kädet yltävät kunnolla haluttuun paikkaan kuin tikuttamaan väkisin jalat suorana vähemmän taipuen, jolloin myös liikeradan puhtaus kärsii.

Salin lämpö takaa sen, että harjoitussarja on samalla sekä kehoa avaava että hyvin fyysinen, voimaa kasvattava. Jo ensimmäisen varttitunnin jälkeen iho lainehtii. Kaikki kanavat ovat auki ja tekevät tietä kehon kuona-aineille, jotka voivat virrata pois. Ensimmäisen puoli tuntia noroina valuva hiki vähän tottumatonta jopa häiritsee, mutta harjoituksen edetessä asia menettää merkityksensä. Harjoituksen alkupuolella on välillä käytävä myös hengähtämässä lepoasennossa, kun keho vielä sopeutuu, mutta harjoituksen loppupuolella tarve häviää, kun keho alkaa tottua harjoitukseen ja tilan lämpöön. Tästä Susan harjoituksen aluksi mainitseekin.       

Bikram-jooga tuntui harjoitussarjana tasapainoiselta, selkeältä ja suoraviivaiselta. Asanakeskeisyydessään myös kehoa maadoittavalta ja virkistävältä, toisaalta myös rauhoittavalta. Vaikeustasoltaan mahdolliselta ensikertalaisellekin. Toisiaan seuraavat asanat etenivät loogisen jäsentyneesti ja tuntia sekä opetusta oli helppo seurata. Etukäteen jopa pitkältä tuntunut harjoitussarja rakentui niin, että kehon avautuminen tapahtui vähitellen, melkein huomaamatta, ja lämpö syvensi mukavasti liikkeiden syvyyttä. Aikaisempiin joogatunteihini verrattuna erikoisen harjoituksesta teki se, että harjoitussarjaan ei sisältynyt yhtään taaksepäin katsovaa koiraa eikä aurinkotervehdystä. Nämä liikkeet ovat olleet aina ennen tunnista ja opettajasta riippumatta jossain muodossa mukana. Kädet tuottivat harjoituksen aikana minulle välillä erityistä päänvaivaa, kun aivoni ajattelivat niiden asennon liian vaikeasti. Välillä kädestä pitäen ne kuitenkin ohjattiin lempeästi, mutta määrätietoisesti, paikoilleen.

Viimeksi tänään erään Facebookin joogaryhmän keskustelussa nousi esille, että hyvä opettaja on aivan välttämätön, jos haluaa kehittyä. Tämän allekirjoitan täysin. Niin joogassa kuin monessa muussakin asiassa. Samoin sen, mitä jo ensimmäinen joogaopettajani sanoi: kannattaa osallistua eri opettajien tunneille, sillä jokainen opettaja tuo omalla persoonallaan ja lähestymistavallaan harjoitukseen uudenlaista syvyyttä. Opetuksen ja opettajien kautta ovat viime kädessä syntyneet joogan monet kasvot ja erilaiset tyylisuunnat, joista jokainen löytää halutessaan itselleen ne sopivimmat. Omaa kehoaan kuunnellen. Tutustuminen Bikram-joogaan lämmöllä oli ehdottomasti kokemus, joka pitää uusia. Tätä hektisyydestä kuormittunut kehoni juuri tähän hetkeen kaipasikin. Juurtumista hetkeen käyttäen omaa kehoa työkaluna. Loppumetreillä jo nauttien harjoituksen nostattamasta hiestä, kehon lahjasta sielulle. Susanin osaavassa ohjauksessa.

Sunnuntaiaamun hotjoogaharjoitus päättyy lyhyeen rentoutumiseen lattialla eli savasanaan. Kukin omassa rytmissämme poistumme samovaarin kautta salista. Litimärkä keho ja virkistynyt mieli kiittää. Juuret ja siivet ovat asettuneet paikoilleen.

Namaste Susan ja Veli-Pekka! 

  ***

Hot Yoga Kuopio on uusinta uutta Kuopion joogatarjonnassa. Studio avasi muutama viikko sitten ovensa Brahenpuiston kulmilleVuorikatu 3:een. Studiolla harjoitellaan päivittäin hathajogaan pohjautuvaa Bikram-joogaa infrapunalamppujen lämmössä. Studion tilat ovat valoisat ja siistit. Juuri sellaiset kuin asianmukaisella joogasalilla kuuluukin olla. Studion opetuksesta vastaavat yrittäjät Susan ja Veli-Pekka Kröger. Sali on auki joka päivä ja päivittäiset harjoitusajat ovat vakiot. Tunneille ei tarvitse ennakkoilmoittautua, vaan salin ovet aukenevat 20 minuuttia ennen harjoituksen alkamista. Tunnille voi osallistua joko kertamaksulla tai muilla hinnaston mukaisilla maksutavoilla.

Oma yhteinen joogastudio rakentui Susanin ja Veli-Pekan yhteisestä unelmasta. Maailmallakin joogaa opettanut pariskunta halusi asettua aloilleen tänne Savon sydämeen lähelle Veli-Pekan juuria. Jooga on heille enemmän kuin työ. -Tämä on elämäntapa, kiteyttää Veli-Pekka. 

Lisätietoja studiosta ja harjoitusajoista (ennen tuntia kannattaa lukea myös kohta "uudet oppilaat"):
www.facebook.com/hotyogakuopio


Hot Yoga Kuopion opettajat Veli-Pekka ja Susan jännittävät jousen.
Kuva: Minttu Maari Mäntynen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti