Huikean hieno teatteriesitys Ihmemaa Oz!

Odottelimme teatteriesityksen alkua innoissamme. Aprikoin ystäväni kanssa että mahtaakohan esitys olla liian jännä kahdelle viisi vuotiaalle seuralaisellemme...ennakkoon tiesimme että suositus oli mielellään yli viisi vuotiaille ja muistelimme että alkuperäisessä sadussa Dorothy tyttö kohtaa ilkeän noidan ja liskoja...Kipusimme portaita pitkin kohti Minna-salia. Esitys oli melkein loppuunmyyty ja salissa soljui iloinen puheenpulputus, paljon iloisia lapsia ja koululaisia. Kaikki puhkuivat innostusta, mutta luulen että pieni jännitys taisi nipistellä useamman vatsassa eikä vain meidän omien lapsukaisten...

Valot sammuivat, esirippu nousi ylös ja jännittävä musiikki täytti hiljaisen salin. Valot räiskyivät ja ilkeät noidan nauru kaikui korvissa...jo tässä vaiheessa pikkuseuralaisemme ampaisivat syliimme ja poikani kuiskasi korvaani "äiti! minua pelottaa"...jatkettiin katselua sylikkäin ja pian tunnelma vaihtuikin jo hilpeään tanssiin. Esityksen aikana tunnelmat polveilivat ilosta suruun, tanssiin ja ilkeän noidan loitsuihin. Ihailimme lavastusta ja upeaa puvustusta. Paljon katseltavaa ja hienoja roolisuorituksia. Hämmästyttää kuinka monipuolisia näyttelijät ovatkaan, useita rooleja samassa näytelmässä. Tekniikkaa oli myös hyödynnetty hienosti. En ole aikaisemmin törmännyt teatteriesitykseen jossa olisi hyödynnetty 3D-tekniikkaa, saimme omat lasit joilla katsoa. 

Päänelikolle Dorothy tytölle, variksenpelättimelle, peltimiehelle ja leijonalle kymmenen pistettä! Hulvattoman hauska ja jännittävä esitys. Voin suositella kaikille yli viisi vuotiaille, nuoremmat jättäisin kotiin ;) koko perheen näytelmä!

Kuopion kaupungin teatteri tarjoaa erinomaiset puitteet. Ja näköala Valkeisen lammelle on uskomattoman hieno. Tänä vuonna menen ainakin vielä kahteen esitykseen...Riikka #lupainnostua

Kyllä! Nyt on lupa innostua ja myös onnistua

Aurinkoinen kevätkeli houkuttelee, jopa koukuttelee pysymään liikkeessä. Mieli virkistyy, olo kevenee ja hymy on herkässä. Mutta miten saada pysymään mielessä tämä valo ja innostumisen palo, kun taivaalta rihmoo räntää ja tuuli tuivertaa tukkaa niin, että kiharatkin suoristuvat?

Rapakunnon, ikäkriisin  ja "crush and burn" -tilankin läpikäyneenä sitä tunnistaa jo merkit, kun on aika hidastaa ja pysähtyä oman hyvinvoinnin äärelle kelistä tai työ- ja kotielämän kiireistä sekä suorituspaineista huolimatta. Kantapään kautta on tullut opittua, että jos ei itse paina jarrua, niin ennen pitkää moottori keittää ja sitten matkanteko ainakin pysähtyy. Eli viimeistäänkin se pakko pysäyttää elämäntapapohdintaan.

Omaan elämäntapapohdintaani on tähän mennessä tarvittu kaksi totaalista pakon aiheuttamaa pysähdystä. Ensin petti kroppa ja sitten mieli. Rapakuntoon itseni päästäneenä perheenäitinä lähdin tekemään muutosta sohvaperunan elämään liian räväkästi. Kuinkas sitten kävikään: heti alkajaisiksi akillesjänne paukahti ratkipoikki. "Terve akillesjänne ei petä rasituksessa, vaan kysymys on elimistön rappeumatilasta", totesi vakuutusyhtiön lääkäri kylmästi puhelimessa. Haloo? Tuolloin 35-vuotias, parhaassa iässä oleva, minäkö rappeumatilassa? Siinä sitä oli aikaa kipsi jalassa tätä totuutta sulatella, että olisiko pitänyt ehkä herätä liikkeelle jo vähän aiemmin. Siitä aikani toivuin ja lähdin uudelleen liikkeelle. Tällä kertaa varovaisemmin, omaa kehoani paremmin kuunnellen. Näin ainakin kuvittelin. 

Hyvin meni, kunnes tuli elämänvaihe, jossa henkilökohtaisessa elämässäni oli vaikeaa ja samaan aikaan tilanteeseeni nähden liian suuret työpaineet. Vaikka liikuin ja söin terveellisesti, se ei yksin riittänyt, kun mieli kävi ylikierroksilla. Niinpä tuli se päivä, että kroppa kesti, mutta mieli murtui. En vaan enää jaksanut. Seurasi akuutti stressireaktio. Sairausloman ja sen jälkeen puoli vuotta lyhennetyn työajan kautta voimat vähitellen palautuivat ja tuhkasta nousi uusi minä.

Tänä päivänä omaan hyvinvointiyhtälööni kuuluvat edelleen liikunta ja hyvä ravinto mutta myös hengähdyshetket ja mielen lepo. Liikuntani on myös muuttunut kehoa kuormittavasta ja sykettä nostattavasta kortisolienergiahakuisesta liikunnasta enemmän vahvistavaan ja huoltavaan suuntaan, iloa unohtamatta. Lempilajeinani ovat jooga ja tanssi. 

Kun keho ja mieli voivat hyvin, siitä riittää aurinkoa myös vuoden rihmaisiin räntäpäiviin sekä kannustavaa esimerkkiä jaettavaksi perheelle, läheisille ja työkavereillekin. Tätä kokemuksen kautta hankittua, mutta vielä kovin keskeneräistä, ymmärrystäni hyvinvointiyhtälön muuttujista lähden yhdessä muiden hyvinvointilähettiläiden, ja ehkä sinunkin kanssasi, #lupainnostua -haasteeseen täydellä sydämellä osallistuen syventämään. Kannustan myös sinua hyvä lukijani omaan elämäntapapohdintaan. Sitä pakkoa ei tarvitse odottaa, vaan voit tehdä valintasi ja oman elämäntapapohdintasi jo tänään -vapaaehtoisesti. 

Pannaan yhdessä persoonat peliin!

Namaste, 

Kirsi*

Veden äärellä Kuopiossa

Lueskelin viime viikolla hämmästyneenä Viikkosavon Laura Töyrään juttua yleisien saunojen historiasta kotikaupungissani. Sen lähteenä oli yli-intendentti Tapio Laakkosen luento. Minulle selvisi muun muassa, että vuosisatojen vaihteessa Kuopio oli Väinölänniemellä sijaitsevan kylpylän ansiosta huomattava kylpyläkaupunki, joka houkutteli vieraita erityisesti idästä, Pietraista ja Viipurista.

Tarvitseeko tuota sinänsä ihmetellä? Eihän täällä liikkuessa kovin helposti välty näkemästä veden kimmellystä. Yleisiä uimarantoja on peräti 25 kappaletta ja niiden lisäksi uimahallit ja kylpyläpalveluita tarjoavia hotelleja. Talviuintiakin voi harrastaa jäsen- tai kertamaksulla ainakin Vänärillä ja Sorsasalossa, moottoritien kupeessa. Oivallisista vesiliikuntapuitteista huolimatta on paljon kuopiolaisia, joille äärellä oleva järvi on täysin hyödyntämätön luonnonvara. 'Minä uin kerran kesässä', 'Vesi on liian kylmää'. Ja sitten matkustetaan etelään, merenelävien armoille.

Juuri noin sanoin itsekin vielä joitakin vuosia sitten, kunnes ystäväni Tiina sai minut houkuteltua kokeilemaan pulahdusta järveen kylmempänä vuodenaikana, syksyisen maratonitapahtuman jälkeen Rauhalahden Jätkänkämpällä. Olin pitänyt itseäni klassisena vilukissana, mutta uskaltauduin kuitenkin ystävälleni luvattua kokeilemaan. Siitä se alkoi! Parina ensimmäisenä talvena kävin vain kastautumassa järvessä ensin saunassa lämmiteltyäni, sittemmin olen jo rohjennut uida kylmässä vedessä, joka ei enää tunnu ollenkaan pahalta. Pidän erityisesti Sorsasalon saunasta: istuessani rentona saunan lauteilla voin katsella vasemmalla moottoritiellä ohikiitäviä autoilijoita tai oikealla avautuvaa järvimaisemaa, joka usein illaksi tyyntyy. Saunakeskustelut ja -seura ovat vaihtelevia ja enimmäkseen leppoisia.
Minusta tuli saman tien myös kesäuimari. Kesäiset työpäivät värittyvät lomanomaisiksi, kun piipahdan lähirannalle ja suuntaan lyhyen kävelymatkan kotiin pyyhe ympärilläni - kohdaten paluumatkallani ymmärtäväisellä hymyllä rannalle vasta suuntaavan lähinaapurin. Joskus sade yllättää ja viiletän nopeasti kauempana olevalta uimapaikalta pyörällä kotiin. Kesä kuivaa minkä kastelee.

Viime keväänä haastoin naamakirjassa ystäviäni uimaan tulevana kesänä vähintään kymmenen kertaa. Moni otti haasteen vastaan ja onpa heitä näkynyt vedessä talviaikanakin. En voi muuta kuin suositella - tulevana kesänäkin on lupa innostua!

Herätys Kirsi! Nyt on aika nukkua!

"Sydänkohtaus?!? Ei minulla mitään vikaa sydämessä ole. Ihan vaan alhaiset verenpaineet niin sen vuoksi heittää jalat alta, sydän tykyttää ja silmissä sumenee noustessa sängystä. "
"Mutta kun oireet viittaa netin mukaan sydänkohtaukseen ja tämä on toinen kerta tänä yönä. Pitäisikö soittaa kuitenkin päivystykseen?"
"Ei. Kunhan vain saan nukuttua nyt. ."
Keskustelu mieheni ja minun välillä helmikuun yönä klo 01-05 välillä kotona.

Aamulla jalat alle sängystä ja kohti vessaa. Matkaa taittuu viisi metriä ja hups! Jään makaamaan lattialle ja nyt olikin aika ehkä soittaa ambulanssi paikalle. Varmistin kuitenkin vielä päivystyksestä soittamalla kertoen oireet, kunnes sain kysymyksen:  "Onko muita kotona? Sano miehelle että menee ovelle vastaan ja tilaa välittömästi  ambulanssi. Tulevat kiireellisenä. "

Makaan lattialla.
Lapset ympärillä, joten en voi näyttää henkistä murtumistani, hätää ja kipua  mitä tunnen. Nytkö se kuolema jo tuli? Ei voi tulla! Nyt kun elämän onnelliset palaset on koottuna vain kasausta vaille valmiiksi . 

Ei tullut kuolema, tuli ambulanssi ja ensihoitajat.

Ensihoitajat saavat selville että pulssini on  epätasainen ja nopea: rytmihäiriö. Kyyti vei Kysiin ja kaikki tapahtui nopeasti: EKG, verikokeet, pää- ja keuhkokuvaukset, tiputuksella yritetään sydämen rytminsiirtoa ja lopuksi nukutuksen kautta rytminsiirtoon sähköllä. Kaikki hoitotoimenpiteet hoitui nopeasti vaikkakin ajatukseni kävivät hitaasti käyden lävitse mennyttä kolmeakymmentäkuutta vuotta. Siis kyllä: 36-vuotias, nainen, neljän alle viisi vuotiaan lapsen äiti,  ei tupakoi, kaksi kuppia päivässä kahvia, perusterve ja alkoholia liian vähän käyttävä makaa rytmihäiriön vuoksi sairaalassa. Rytmihäiriöisiä tuntui Kysin ensiavussa olevan todella monta muutakin: Ikäluokkaa plusmiinus 80-vuotiaita.  Ja minä 36- vuotias. Mutta onneksi 36 onnellista vuotta. 

Unessa ja levossa hieman vajetta: ollut hieman flunssia  ja korvatulehduksia perheessä.. Selitän lääkärille.  EI: turha enää KYSin pedissä rytmihäiriöissään valehdella hieman pienestä univajeesta vaan myönnettävä todellinen tilanne todellisesta univajeesta. 

Herätys Kirsi, NYT on aika nukkua! 
Täytyy levätä ja nukkua, jotta sydän jaksaa. Nukkua ja levätä: helpommin sanottu kuin tehty neljän pienen lapsen äidille. Mutta tehtävä on, muuten kuolema tulee ennen ensihoitajia.  

Nyt kaksi kuukautta myöhemmin sydämen rytminsiirrosta, olen nukkunut jopa viisikin tuntia putkeen. Nyt olenkin kysynyt itseltäni, mitä minulle kuuluu? Miten minä voin? Näihin vastaukseksi olen nostanut lenkkarini kaapista;  kylläkin 0 km vielä liikuttamatta niitä pihalla. Mutta nosto kaapista on jo ensi askel hyvinvointiin. Toinen askel oli pääsy Kuopion Hyvinvointilähettiläisiin. Seuraava askel onkin minun. 

Kohti hyvinvointia, Kirsi