Kuopio ja KotiÄiti rokkaa - Kuopio Rockcock

Kuopiossa KotiÄiti Koposen viikko-ohjelmaan on tulossa huomattava muutos perjantaille: jokaviikkoinen Prisma-kierros on peruttu! Tai eihän KotiÄitin Prisma-kierrosta  perua voi vaan se on siirretty eli aikaistettu jo maanantaille sillä KotiÄiti lähtee rokkaamaan. Kuopio Rockcock ja KotiÄiti Koponen Kuopiosta kukkuu koko ensi viikonlopun.

Rokkibuutsit lankattu, farkkutakki etsitty, bilepaita ostettu,lapsenvahdit varattu ja maitokaappi kotona täytetty. Hotellia vain ei ole varattu sillä haluamani hotelli lähellä festarialuetta olikin päräytetty myydä täyteen: hyvä Original Sokos Hotel Puijonsarvi! Myydäänköhän festariliputkin loppuun jo aikojaan ennen? Olin liian myöhään varausta hotelliin soittelemassa, kolme viikkoa ennen tapahtumaa yritin saada huonetta ja jo myytiin eioota. Seuraavan kerran olen nohevampi ja varaan huoneen jo näiden bileiden jälkeen.
 Mieheni ehdotti että menisimme telttailemaan festivaalialueen leirintä-alueelle viikonlopuksi, mutta välttämättä en näe itseäni rokkihengessä telttailemassa tänä(kään) vuonna sillä valvottuja hetkiä lapsukaisien kera on jo tarpeeksi. Nyt haluan levätä rokkiöiden välissä, joten majoitumme äitini luo ja äitini eli mieheni anopintekele on meidän kotona kera lapsukaisten.
 Toista oli 1990- luvulla Messilässä kun telttamajoitus ja Leningrad Cowboys kutsuivat minua  eli alaikäistä tyttöstä rockin maailmaan ensimmäisille festareille. Taisin "vahingossa" kertoa vanhemmilleni tuolloin olevani festarimatkalla isommallakin ystäväporukalla ja "unohdin" mainita että isompi ystäväporukka tarkoitti tuolloin minun lisäkseni yhtä ystävää.
Tulevana viikonloppuna saan yhdeksi rokkikaveriksi Sarin: keski-ikäisen (itse en myönnä olevani keski-ikäinen, sillä olen vasta 36v10kk) kahden teinin äidin, joka päästää sisäisen festivaaliRockpedon irti ensi kertaa elämässään. Siis keski-ikäiset KotiÄidit Kuopio Rockissa viikonloppuna irti - huhhuh!

On tätä nyt odotettukin jo keväästä lähtien että pääsee rokkaamaan. Kun saimme Kuopioon Rockcockin rokkaamaan ensimmäistä kertaa 13-vuotta sitten, en paljon suunnitellut enkä vouhkannut miten ja missä menisin rokkiviikonloppuna. Laitoin lilat luomiin ja buutsit kohti Väinölänniemeä ja RokRok! Siinäpä sitä nautittiin ystävien kanssa iloisesta seurasta ja musiikista. Nyt olen todellakin enemmän kuin koskaan MENOSSA ja LÄHDÖSSÄ ROKkaamaan, kun kerrankin lähden. KotiÄitinä ei viime vuosina ole aina vain jaksanut edes ajatellakaan viettävänsä yöllistä rokkielämää sillä kodin sisäinen yöllinen elämä on ollut tarpeeksi vilkas neljän alle viisi vuotiaan kera. Mutta lapset kasvaa ja rokki soi.

Liput Kuopio Rockiin varasin jo ennenkuin edes katsoin esiintyjälistaa, eli luotin kovasti tapahtumajärjestäjään että kiinnostukseni kohteita löytyy varmasti.

Perjantai 31.7.  mm.
Happoradio - Mustapipo, pojat puhuu äänillä joita kuulee
Kaija Koo - Kuka keksi rakkauden?
Neljä Ruusua - Ihana Ilkka!
Verjnuarmu - raskasta savolaista?
Popeda - Pate ja avomiehen esikosinta Himoksella 2009
Von Hertzen Brothers - Kotiäitin päiväunelmat
Pertti Kurikan Nimipäivät - Nähtävä
Apulanta - Suloinen Sipe, Mensa-Toni ja uusi rumpali
Hole In The Head - Kunnon RoketiRollia
Jenni Vartiainen - Kuopion kaunokainen nähtävä livenä
Accept ja Santa Cruz - Kuka ja mitä?

Lauantai 1.8. mm.
Sanni - nätti poppari?
Turmion Kätilöt - savolaiset maalatut miehet
Elastinen - IloPoika- Räppäri
Sonata Arctica ja Children Of Bodom - Heviä?
Leila K - 90-luvun teknon tanssiaiset encore
Haloo Helsinki! - Haloo Kuopio?

Esiintyjälistalla on myös itselle täysin tuntemattomia bändejä kuten Accept, mutta taitaa heille tosi fanitkin festivaaleilla löytyä, kun kerta ovat nettisivujen mukaan 17 miljoonaa albumia myyneet. Ei ole albumia minun hyllyssä ei. Mutta Kaija Koo, Popeda ja Neljä Ruusua minulla oli aikanaan C-kasetteina, nauhoitettuna kaverilta. Tietenkin.

RokRok eli Kuopio Rockia kohti,
Kirsi

Kuopion KotiÄiti Koposen katse kohti Kuopio Rockcockia

P.S. Koskisen Allu, jos ei tavata viikonloppuna, niin 2016 vuodellehan ei Elvistä eikä Jacksonin Michaelia voi saada, mutta olis kiva saada mukaan Alangon Ismo, Röyhkän Kauko ja Madonna.

http://www.kuopiorock.fi/etusivu/
https://www.facebook.com/Kuopiorock?fref=ts

PuPe vs. Ylivieskan Kuula

 Ensi vuonna tulee 10 vuotta siitä, kun muutin Kuopioon. Kesäkuussa tuli seitsemän vuotta siitä, kun vanhan Puijonlaakson pesäpallostadionin tilalle rakennettiin uusi pesäpallostadion. Siitä asti on tullut useita kertoja todettua miehelle ja mies minulle, että ”Meidän pitäisi mennä kyllä katsomaan pesistä, kun on tuo uusi stadionkin.” Se päivä tuli 5.7.2015. Puijon Pesiksellä eli PuPe:lla oli vastassaan Ylivieskan Kuula.

Stadionin parkkipaikalla oli paljon autoja. Oli mukava huomata, että pesis vetää katsojia. Kun astuimme sisään stadionille, oli ilmassa kunnon urheilujuhlan tuntua. Kovalla pauhaava musiikki sai heti meidät hyvään tunnelmaan. Musiikki saatteli kentälle ensin Ylivieskan vieraspelaajat ja lopuksi runsaiden aplodien saattamana oman joukkueen pelaajat. Stadion näytti mielestäni todella hyvältä! Katetusta katsomosta paljon plussaa! Eikä maisemassakaan ollut mitään vikaa! Upea Puijon metsä, jonka takana komeilee maamerkkimme Puijon torni. Vieraspelaajat ja ulkopaikkakuntalaiset katsojat saavat katsella Kuopion maamerkkiä koko pelin ajan. 

Kouluaikojen muistot pesispeleistä luokkalaisten kanssa olivat hyvinkin vielä muistissa. Peliä pystyi kohtalaisen hyvin seuraamaan ja ymmärtämään kun säännötkin olivat vielä mielessä. Pesispeliä katsoessani huvituksekseni ymmärsin, että luokkamme opettaja oli pukeutunut koulun liikuntatunnilla pesistä pelatessamme asiaan kuuluvasti pesäpallotuomarin paitaan :)

Edessämme istui neljän hengen seurue, jotka olivat kovempia pesiskannattajia kuin me. Heidän riemunsa sai meidätkin hyvin kiinni tunnelmaan, kun kotijoukkue sai juoksun. Todella kylmä sää sai meidät kuitenkin levottomiksi katsomossa. Lisävaatteita piti hakea autosta ja paikkaa piti vaihtaa sitä mukaa mihin aurinko paistoi. Harmiksemme myös meillä oli vain vähän käteistä rahaa mukana ja herkullisen näköiset makkarat ja munkit jäivät meiltä väliin.

Pelistä jäi hyvä fiilis! Pelaajat olivat taitavia ja peli oli sopivan nopeatempoista. Pesistä voisi mennä katsomaan uudemmankin kerran, kunhan sää on vain lämpimämpi. Muutaman kerran on tullut mietittyä, että olisi mukava muistin virkistykseksi käydä pelaamassa pesistä. On vain melko hankalaa saada niin isoa porukkaa kasaan, että pelaaminen onnistuisi.

Lisää PuPesta ja tulevat ottelut: http://www.puijonpesis.fi/

Vinkki 1: Ota mukaan istuinpehmuste

Vinkki 2: Ota mukaan käteistä rahaa

Reetta

Marilyn, Elvis, David ja moni muu VB-valokuvakeskuksessa

Kauniissa vanhassa puutalossa sijaitseva VB-valokuvakeskus aloitti toimintansa 1987 ja sen tehtävänä on edistää valokuvakulttuuria erityisesti Pohjois-Savossa ja Itä-Suomessa. Yhteistyöverkostojensa kautta se toimii myös valtakunnallisesti ja jopa maamme rajojen ulkopuolella. Ympärivuotinen näyttelytoiminta on keskuksen tunnetuin ja näkyvin toimintamuoto, mutta myös monenlaista muuta aktiviteettia on tarjolla, esimerkiksi kulttuuri-iltoja ja työpajoja. Historiallisesti mielenkiintoista ja merkittävää on se, että samassa rakennuksessa on sijainnut aikoinaan valokuvaaja Victor Barsokevitschin ateljee.

 

VB-valokuvakeskus sijaitsee osoitteessa Kuninkaankatu 14-16.
Kuva: Laura White

VB-valokuvakeskuksen tämän kesän päänäyttelyitä ovat A GROOVY KIND OF LIFE From Obscurity to Fame - Tuntemattomuudesta kuuluisuuteen päärakennuksessa ja  ADÈLE - rakkaani Barson kellarissa. Lisäksi VB-valokuvakeskuksen puutarhassa on Anssi Männistön panoraamakuvien näyttely "Maiseman voimat". Aurinkoisella säällä iso puutarha on itsessäänkin kaunis "näyttely" ja sinne kannattaa istahtaa hetkiseksi nauttimaan vanhan ajan kiireettömästä tunnelmasta linnunlaulua kuunnellen ja luonnon vehreyttä ihaillen.

Kuva: Anssi Männistö

 

Kuva: Laura White

ADÈLE - rakkaani

"ADÈLE - rakkaani" -näyttelyn pääosassa on nainen, Victor Barsokevitschin puoliso Adèle. Vaimoltaan Victor itseasiassa saikin alkuopin valokuvaamiseen ja perintöjensä turvin Adèlella oli ollut varoja oman valokuvaamon perustamiseen. Tulipalo vuonna 1884 tuhosi valitettavasti Adélen valokuvaamon arkistoineen, minkä vuoksi hänen tuotantoaan on säilynyt hyvin vähän. Avioliiton solmimisen jälkeen ajan tavan mukaan miehestä eli Victorista tuli perheen pää, jolloin Kuninkaan- ja Minna Canthin kadun kulmaan perustettu uusi valokuvaamo muuttui Victor Barsokevitsch atelieriksi. Tulipalot vainosivat perhettä, sillä toinen tulipalo vuonna 1893 tuhosi valokuvausateljeen, sen arkiston sekä perheen asuinrakennuksen. Perheessä tapahtui myös muita vastoinkäymisiä ja suruja, kuten pariskunnan pienen Anna-tyttären kuolema sekä Adèlen veljen Knutin sairastuminen tuberkuloosiin ja menehtyminen tautiin. Näyttely kertookin laajasti myös Adèlen, Victorin ja heidän perheensä ja sukunsa tarinan.



Nuori neiti Adèle.

Kuva: Daniel Nyblin, Helsingfors.

Barsokevitschien yksityiskokoelma







Vaikka ennen vanhaan valokuvissa esiinnyttiin yleensä aina vakavasti ja arvokkaasti sekä hienosti puettuina - olihan valokuvaus tuolloin erityinen ja kallis tapahtuma -  Victor Barsokevitsch otti välillä myös leikkimielisempiä kuvia. Tällöin mallina olivat useimmiten hänen lapsensa. Erityisen hauskaa isä-Victorista oli kuvata pikku-Viktoria erilaisissa asuissa. Näyttelyssä onkin esillä veikeä valokuva, jossa Viktor-poika poseeraa aikuisen miehen frakissa. 

Vanhasta Victor Barsokevitschista otetusta kuvasta minulle tulee jonkinlainen mielleyhtymä ukkiini, jota en tosin ole koskaan nähnyt, sillä hän kuoli jo kauan ennen minun syntymääni. Olen nähnyt hänet vain juuri samantyylisissä valokuvissa, joita Victorkin on ottanut eli mustavalkoisissa tai ruskeasävyisissä tukevissa pahvikuvissa, joissa ukin ilme on yleensä varsin vakava ja olemus arvokas. Ja ellen aivan väärin muista, lieneepä itse Victor Barsokevisch kuvannut ukkianikin. Varsin saman näköisiltä miehet kuitenkin kuvissa näyttävät, mutta tähän vaikuttaa osaltaan se, että tuohon aikaan miehet pukeutuivat samantyylisesti; esimerkiksi samanlainen lätsä on ukilla ja Victorilla kuvissa päässään.

 

 

A GROOVY KIND OF LIFE From Obscurity to Fame - Tuntemattomuudesta kuuluisuuteen

 

Siirryttäessä Barson kellarista varsinaiseen näyttelytilaan tunnelma ja aikakausi muuttuvat täysin toiseksi. Näyttelytilassa soiva musiikki virittää tunnelman mukavasti näyttelyn teemaan. Jännää on myös tehdä itselleen näyttelyssä pieni tehtävä tai koe: kuinka monet kasvot tunnistan suoraan valokuvista ja kuinka monet joudun lunttaamaan näyttelyesitteestä


Lontoolaisen keräilijän Mark Haywardin kokoelmista koostettu "A Groovy Kind of Life" -näyttely on todella monipuolinen sisältäen valokuvia sekä kaikkien tuntemista suurista kuuluisuuksista että myös joistakin - ainakin itselleni - hieman vieraammista julkkiksista. Tunnetuimmasta päästä on Marilyn Monroe, joka esiintyy näyttelyn kuvissa vielä Norma Jeane Bakerina. Esillä on myös tiettävästi ainoa kuva, jossa Marilyn näyttää kieltään. Norman muututtua ulkoisesti Marilyniksi ei tällainen ilkikurinen irvistyskuva kielen näyttämisineen olisikaan enää istunut seksikkään punahuulisen blondin imagoon. Kuva on leikkimielisyydessään hauska ja lisäksi mukava poikkeus muihin Marilynista näkemiini kuviin ja ainakin minun on ihan pakko salaa kokeilla irvistelyä myös itse.

 

Kuvaharvinaisuus Marilynista.
Kuvalähde: Mark Haywardin kokoelmat

Näyttelyn pääteema on "ennen – jälkeen" ja monen kuuluisuuden uran eteneminen tuo uria myös henkilön kasvoihin eli kuluttava elämäntyyli jättää jälkensä. Nuoruuden siloposket vaihtuvat liian äkkiä uurteisiksi, silmät sameiksi ja tyhjyyteen tuijottaviksi ja liian monen elämä päättyy traagisesti ja liian aikaisin. Yksi heistä on Elvis Presley, joka kärsi viimeisinä vuosinaan ylipainosta ja lääkeriippuvuudesta. Hän kuoli elokuussa 1977 ja vaikka itse en tuolloin vasta 6-vuotiaana Elvis-fani vielä ollutkaan, muistan, kuinka luokkakaverini isosisko purskahti hillittömään itkuun kuullessaan Elviksen kuolemasta. Hänen huoneensa seinät oli tapetoitu Elviksen julisteilla - niin kuin monen muunkin teinitytön huoneen seinät tuohon aikaan.

  

Kauneuskirurgia ei Marilynin, Elviksen ja kumppaneiden aikaan vielä kukoistanut nykyiseen malliinsa ja senkin vuoksi eletty elämä näkyi tuolloin laulajien ja filmitähtien kasvoista selvemmin kuin se tänä päivänä näkyy. Rosoisuudestaan huolimatta heidän kasvonsa kuitenkin olivat tuolloin luonnolliset ja sen vuoksi omalla tavallaan kauniit. Kaikki eivät myöskään ole halunneet käyttää kirurgin veistä apunaan, vaikka siihen mahdollisuus ja rahaa olisi ollutkin. Tästä esimerkkinä on lukemani mukaan ainakin Brigitte Bardot ja kuvista päätellen tämä pitää paikkansa. Brigitten kuitenkin tunnistaa iäkkäänäkin hänen silmistään, joissa loistaa sama tyttömäinen hehku kuin nuoruuden kuvissakin. Käykääpä katsomassa, eikö pidäkin paikkansa?

 

 

Mielenkiintoisten kuvien taustalla on myös mielenkiintoisia ja yllättäviäkin tarinoita. Tiesin ennestään, että David Bowien silmät ovat eri väriset ja luulin tämän olevan vain jokin "luonnonoikku". Toinen silmä jäi kuitenkin eri väriseksi lyönnin seurauksena. Silmien väriero näkyykin kuvissa selvästi, samoin kuin myös pupillien kokoero.



David Bowie ja persoonalliset silmät.
Kuvalähde: Mark Haywardin kokoelmat

Tiedättekö muuten, kenestä on näyttelyssä esillä tiettävästi ainoa valokuva, jossa näkyvät hänen jalkapohjansa? Entä kenestä puolestaan tuli bändiuransa jälkeen puutarhuri ja kuka punk-ikoni tekee nykyään voimainoksia? Ja arvaatteko, ketkä komeilevat valokuvakeskuksen toilettien ovissa olevissa kuvissa? Nämä kaikki edellä mainitut kesänäyttelyt ovat avoinna elokuun loppuun saakka, joten vielä ehtii hyvin tutustua upeisiin näyttelyihin ja etsiä vastaukset kysymyksiin!

 

 

http://vb.kuopio.fi/etusivu

 

Faktatiedot on otettu VB-valokuvakeskuksen nettisivuilta ja näyttelyesitteistä. Kuvat ovat VB-valokuvakeskuksen pressikuvia.

Kävellen kirjailijoiden kulmilla

Kuopion oppaat ry:n järjestämä Kirjailijoiden jalanjäljillä -opastettu kävelykierros on tapahtuma, jota ei kannata sivuuttaa. Se on kovasti oppaansa näköinen: Jaakko Vettenranta valloitti charmantilla, rautaisen ammattitaitoisella opastuksellaan aika monta kuulijaa lumoihinsa. Kierroksen päätteeksi moni kiittelikin vuolaasti ja todella vilpittömästi.

En aio juurikaan referoida kuulemaamme, vaan totean, että käykää ihmeessä itse kävelyllä kuulemassa! Viisi euroa tästä kahden tunnin paketista ei ole ainakaan kynnyskysymys. Heinäkuussa on enää kaksi mahdollisuutta, keskiviikkoisin 22. ja 29.7. Heinäkuun puolivälissä meitä oli kolmisenkymmentä kiinnostunutta. Se alkoi olla maksimimäärä, jotta kaikki kerrottu kuului kaikkien korville. Alussa huoletti, että mitenkähän käy: parissa kadunkulmapaikassa korvien höristelykään ei auttanut, mutta loppujen lopuksi asiasta ei tullut isompaa ongelmaa.

Väinö Aaltosen Maria Jotuni

Vaikka otsakkeena oli Kirjailijoiden jalanjäljillä, ei kierros kertonut pelkästä kirjallisesta toiminnasta ja toimijoista. Lähtöpisteenä oli Veljmies-patsas. Siitä on näköyhteys ja pari loikkaa Kuopion lyseolle, jonka opiskelijoita ovat olleet mm. Juhani Aho ja Aleksis Kiven teilaajana historiankirjoihin jäänyt August Ahlqvist. Jälkimmäisellä on omaakin huomattavaa kirjallista tuotantoa, kuten Savolaisten laulun sanoitus. Juhani Ahon alkutaipaleesta lyseossa Vettenrannalla oli kertoa kiinnostava anekdootti.

Parituntisen aikana selvisi muun muassa, missä on painettu virolaisten Kalevalan, eli kansalliseepos Kalevipoegin, lehdet.

Kuopiolaisillekin tutuimpia kaupungissa asuneita kirjailijoita ovat Minna Canth, Maria Jotuni, Aapeli eli Simo Puupponen sekä Elina Karjalainen. Nykynimistä eniten julkisuutta lienevät saaneet Sirpa Kähkönen, Marko Kilpi sekä esikoisellaan Pihkatapilla lukijoiden tietoisuuteen ponnahtanut Antti Heikkinen.

Entä kuinka moni kuopiolainen tietää Carl Axel (suomalaisittain Kaarle Aksel) Gottlundin:  suomen kielen kehittäjän, Helsingin yliopiston suomen kielen lehtorin, Ruotsin metsäsuomalaisia tutkineen, kansanrunoja Lönnrotin lailla keränneen sekä suomen kieleen useita uusia sanoja kehittäneen miehen? Kuopiossa hän toimi jonkin aikaa opettajana, siksi Kirkkokatu 25:n seinässä on reliefi ja Linnanpellossa Gottlundinkatu. Muutaman korttelin päässä tuosta sijaitsee Kauppis-Heikin katu. Heikki Kauppisen nimi lienee monelle Gottlundia tutumpi, mutta hänen kirjallinen tuotantonsa ja elämänsä jo harvemmalle. Minna Canthin kaupassa tovin työskennellyt Kauppis-Heikki oli paitsi Canthin myös Juhani Ahon ystäviä.

Kaupungissa vaikuttaneiden kirjailijoiden lista on paljonkin pidempi: tässä mainittakoon vain Arvid Järnefelt, Jorma Korpela, Pekka Kejonen, Jouni Tossavainen, Lasse Lehtinen ja Marja-Sisko Aalto.

Esimerkiksi näiden kirjailijoiden jalanjäljissä liikutaan opastetun kierroksen aikana. Opas Vettenranta päätti illan osuvaan ja iloiselle mielelle tekevään Elina Karjalaisen runoon. Mihin, se selviää vain kierrokselle osallistumalla, mikäli sympaattinen Vettenranta sattuu johdattajaksi. Oli upeaa kuulla Kuopion historiaan ja nykyisyyteenkin perehtyneen oppaan tarinointia muustakin kuin kirjailijoista. Minä ja ystäväni poistuimme harvinaisen hyvillä mielin, saimme todellakin rahoille vastinetta. Vaikka toinen meistä kahdesta on lähestulkoon alkuasukas ja toinen kirjallisuusimmeisiä, tarjosi opastus silti paljon uutta ja innostavaa.

https://fi-fi.facebook.com/pages/Kuopion-Oppaat-ry/360530124008881

www.menoinfo.fi

M/s Puijon kyydissä Heinäveden reitillä

Tervapääskyt suihkivat ja kirkuvat taivaalla, joka vastoin sääennustuksia on aamulla aurinkoinen. Kuopion matkustajasatama-alueella kaikki m/s Puijoon astuvat tuntuvat olevan harvinaisesta paisteesta hyvillään ja tuovatkin tyytyväisyytensä monessa kohtaa esille. Saimaan Laivamatkat Oy:n viisi reipasotteista työntekijää ovat kukin asemissaan.  

Mekin astumme laivan sisuksiin, maksamme internetin kautta tilaamamme lounasristeilyn ja valitsemme paikan alakerran ravintolan puolelta. Lounasristeily-nimitys ei auennut itselleni hetkessä, piti tarkastaa monta kertaa netistä, jotta olimme tilanneet sen matkan, minkä halusimme. Halusimme matkustaa Kuopiosta Heinäveden reittiä pitkin Kerman kanavalle ja palata autokuljetuksella takaisin lähtöpaikkaan. Aikataulun mukaan yhdeksältä lähtö satamasta ja paluu ennen viittä. Matka sisältäisi myös lounaan. Savonlinnaan asti emme tällä kertaa jatkaisi, sillä - niinkin kaunis kuin loppumatka olisi - mukanamme on pieni lapsi, jonka rytmiin ja kärsivällisyyteen tämän mittainen päiväretki helpoiten sopisi.

Maaningalla vuonna 1914 rakennettu m/s Puijo on monen matkustajankin suusta kuultuna hyvässä kunnossa. Alunperin se oli Saimaan tervahöyry, jota käytettiin puutavarakuljetuksiin. Rahtilaiva muunnettiin matkustajakäyttöön 70-luvulla. Viimeisin remontti tehtiin henkilökunnan mukaan 2007: tällöin yläkerrasta poistettiin hyttejä ja sauna ja kapeaa ruokasalia levennettiin. Yläkertaan jäi neljä hyttiä. Tämän kesän alussa uusittiin lattiamatot. Ulkoisesti Puijo tuo mieleeni itselleni tutummat m/s Leppävirran ja Saimaa-ilmiö -elokuvastakin tutun m/s Heinäveden.

Sisällä on vanhan ajan tuntua. Puijo etenee kiireettömästi (450 hevosvoiman dieselmoottori jympsyttää noin 10 solmun nopeudella) peilityyntä Kallavettä pitkin. Tunnelma on leppoisa, matkustajia kolmisenkymmentä, suurin osa pariskuntia ja keski-ikäisiä, joukossa jokunen ulkomaan elävä.  

Henkilökunta palvelee hienovaraisesti ja ystävällisesti ja selvittää vastauksia kiperimpiinkin kysymyksiin. Monella matkustajalla on varattuna tekemistä alun selkäosuudelle: yksi täyttää ristikoita, toinen tarkastaa tekstejä, kolmas lukee romaania, neljäs kirjoittaa muistiinpanoja tai päiväkirjaa, viides tutustuu Savonlinnan esitteisiin ja kuudes lukee paikallislehteä.

M/s Puijo ja takana mäen päällä häämöttävä Puijo

Osan määränpää on Savonlinna, joku käy Oravissa kesäteatterissa ja matkustaa molemmat suunnat samalla potskilla. Viisi meistä jää laivasta pois Kermassa ja palaa maanteitse yhteiskuljetuksella lähtöpaikkaan. Osalle reitti on tuttu veneilyn kautta, joku tulee tutustumaan lapsuutensa maisemiin. Itselleni kyseessä on lähinnä kotiseutumatkailua - laivamatka on ollut vuosikausia aikomuksissa toteuttaa. Kuopiosta matkaa Savonlinnaan vesiteitse kertyy 175 kilometrin verran ja se on ilmeisestikin sisävesien pisin laivareitti. Henkilökunnan mukaan tänä kesänä laivareiteillä on ollut hiljaista, kylmä ja sateinen kesä on verottanut risteilijöitä.

Oma lapsi tekee häpeilemättä tuttavuutta muihin matkustajiin. Hän räväyttää leveimmän hymynsä ja kiljunnallaan ja jokeltelullaan osoittaa olevansa kiinnostunut milloin kenenkin huomiosta. Erityisesti häntä kiinnostavat kiiltävät: sormukset ja rannekellot, eli hän koettaa viedä muiden naisimmeisten huomion. Lapsen onneksi vastapuolet jaksavat enimmäkseen vastata kiinnostukseen suomalla taaperolle muutaman sanan ja lempeitä katseita.

Kallavesi on hiljainen, tuuleton ja veden pinta tasainen.  Tyynen pinnan rikkoo vain paitsi m/s Puijo, myös jokunen harva vesillä liikkuva vene, silkkiuikku tai rantojen tuntumassa vedestä kaloja nappaavat lokit. Puijo puksuttaa hiljaisella äänellä, rahtilaivatausta lienee tehnyt laivasta erityisen vakaan tuntuisen. 

 

Vehmersalmen sillan alla

Vehmersalmen silta alitetaan ja kylän laituri ohitetaan verkkaisesti. Oikealla puolella on Soisalon pohjoispuolta. Soisalo opetettiin monen kouluaikana Suomen suurimmaksi sisämaasaareksi. Nykyisin joidenkin mukaan se ei ole ollenkaan saari. Se kuuluu kuitenkin Kuopion (Vehmersalmi), Leppävirran, Heinäveden ja Varkauden (Kangaslampi) kuntiin. Käyn henkilökunnan kanssa keskustelun Soisalosta ja alueen eteläpäästä. Keskusteluun yhtyy myös kippari.  

Karttaa tutkitaan:
"Tuossa menevät Soisalon saaren rajat".

Lupa innostua on Kuopion kaupungin projekti. Intoilu pitäisi kai lopettaa Leppävirran aluevesille tultaessa, mitä ei kuitenkaan tapahdu parhaimmillaan yli yhdeksänkymmenen metrin syvyistä Suvasvettä ylitettäessä. Heinäveden vesille tultaessa into lienee korkeimmillaan, sillä nyt ollaan Suomen kauneimpiin lukeutuvalla sisävesireitillä. Alkaa kapeikkoinen ja kiemurainenkin osuus, jossa mielenkiintoa matkustamiseen lisäävät useat kanavat.

Tässä vaiheessa ravintolassa on jo tarjoiltu kolmen ruokalajin menu. Maukasta juustokeittoa, mukavan mausteista slaavilaista kanapataa ja jälkiherkkuna pappilan hätävaraa. Kokki osaa työnsä! 

Slaavilainen kanapata

Ruoka ja viini on osa kiireetöntä nautintoa. Samalla kun antimet sulavat suussa, voi ihailla ohi lipuvaa maisemaa. Mäntymetsää. Hienoja jäkäläpintaisia kalliorantoja. Runsaasti mökittömiäkin rantamaisemia. Olemme ohittaneet Pöksänpään, josta alkaa Heinäveden reitin kapeikko-osuus. Edestä laivan tieltä ainakin kuusi isokoskeloa läpsyttää vedenpintaa päästäkseen lentoon. Kuikkapari ui hieman kauempana. Selkälokki pysyttelee tolpan päässä paikoillaan kuin tatti metsässä. Tiiroja lentelee rauhakseltaan. Leppävirta-laiva lepäilee laiturissa. Aku ja Pena ja jokunen kymmenen muuta lähettävät tervehdyksensä louhikkoon kivien kautta. Tämä Suvasveden jälkeen alkava osuus on kuuluisa laivareittinä, mutta yhtä lailla se on hieno kohde melojalle.

Henkilökunta tekee kyllä parhaansa. Se tuo lapselle syöttötuolin ruokailua varten, lämmittää lastenruoan, ja jos vastausta esittämiini kysymyksiin ei muuten löydy, se selvittää internetistä. Paluumatkan autokuljetusta varten järjestyy lapsen turvaistuin, omaa kun ei sattunut mukaan. Lapsi heräilee päiväuniltaan ja ehtii syödä omat murkinansa ennen ensimmäistä kanavaa, Karvion sulkukanavaa. Moni pakkautuu joko alakannelle laivan etuosaan tai yläkannelle kabinetin tuntumaan tai aurinkokannelle seuraamaan sulutusta.

On munkkikahvien aika. Myyntipisteestä kahvin kyytipojaksi lähtee myös m/s Puijon päärynäkaramellit. 

Heinäveden kirkko näkyy hienosti kauas mäen päältä. Ohi puksuttaa sellainen kesämökkialus, joka kääntää koko laivallisen päät ja saa hyvälle mielelle.

M/s Puijo saapuu Kerman kanavalle. Sulussa kippari avaa portin ja kiittää matkasta. Me hyppäämme laivasta ulos ja seuraamme, kuinka alus jatkaa kohti Savonlinnaa. 

Kaikkinensa päivä on onnistunut ja lapsenrytminen. Kuopion suuntaan palatessa autossa lapsi nukkuu lähes koko matkan. Yhteenvetona vielä sanottakoon, että laiva on erittäin siisti vessoja myöten, tunnelma leppoisa, henkilökunta avuliasta, kaiken kukkuraksi keli sattuu kerrankin olemaan lämpimähkö ja poutainen.

    http://www.mspuijo.fi/

https://fi-fi.facebook.com/Puijo

Loma lähellä, lähilomalla; Matkailukeskus Rauhalahti

Minkä pituinen kesäloman täytyy olla jotta hyppy arjen tohinoista pois onnistuu? Kuukausi, viikko, päivä?
Voiko kesällä lomailla muutaman tunnin silloin tällöin? Muutama tunti lomatunnelman vietävänä voi antaa jopa enemmän kuin viikon loma ilman lomatunnelmaa. Lomatunnelman luovat itse lomalaiset ja lomakohde yhdessä.

Muutama tunti iloista lomailua onnistui meidän perheeltä lähilomalla Matkailukeskus Rauhalahdessa.
Meidän perheen, Väinö 5v, Toivo 3,5v, Veikko ja Helmi 1v9kk, minä 36v ja mieheni 35v saimme sunnuntaina vieraaksemme Mummin/ anopin tekeleeni Hilkan 70+ v , lapsien serkun Mirellan 10v sekä lastemme kummit Minnan ja Ension 40+ v. Yhteiselle lähilomamatkalle olimme varanneet aikaa noin kuusi tuntia ja lomaohjelman suunnitelmasta vastasin epädemokraattisesti vain minä:
klo 15.40 Matka lomakohteeseen kotipihalta alkaa
klo 16.00-17.30 Minigolf kierros, 18 väylää
klo17.30-21.00 Kartanon rantasauna, grillausta ja uintia
klo 21.20 Kotona

MiniGolffaaja Helmi

Kummitäti Minna kannustaa Veikkoa

 Minigolf kierroksemme todellakin tarkoitti MiniGolffia, sillä
pienimmmät pelaajamme olivat kutakuinkin mailan pituisia, vaikkakin pelaajien eri mittaisuus/ ikäisyys oli hienosti huomioitu lapsille omilla mailoilla. Alunperin ajattelin että alle kaksi vuotiaat kaksosemme Helmi ja Veikko lähinnä juoksisivat ympäri nurmikenttää lyöden toisiaan mailoilla, mutta olettamukseni olikin väärä: kaksi lomaryhmästämme innokkainta pelaajaa olivatkin nämä todellakin MINIGolffaajat. Helmi ja Veikko tohkeissaan heiluivat mailojensa kanssa yrittäen saada osumaa palloon, välillä jopa jääkiekkotermien korkean mailan avulla, mutta hyvässä hengessä (toisin sanoen ei kertaakaan 18 väylän aikana isketty toista mailalla). Intoa riitti myös Väinöllä ja Toivolla. He silmät vilkkuen kiisivät mailan ja pallonsa kanssa väylältä toiselle huutaen: " Minä olen Voittaja!" kun pallo plumpsahti koloon.

Vaikkakin olimme suhteellisen äänekäs ja liikkuva ryhmä minigolf kentällä niin silti emme huomattavasti häirinneet muita pelaajaryhmiä sillä Rauhalahden kenttä on suunniteltu hyvin avaraksi ja näin ollen myös lapsiystävälliseksi, tai myös mieluisa avaruudellaan myös ei lapsiystäville.
Tällä kertaa tässä lajissa ei ollut tärkeintä reilu peli vaan voitto, jos Väinöltä ja Toivolta kysytään. Mutta jos aikuispelaajilta kysytään niin tällä kierroksella ei ollut tärkeintä itse peli vaan lasten ilo ja touhu minigolffatessa. Kierroksemme Yllättäjä Pelaaja- "mitalin", kylläkin ilman virallista kirjanpitoa, vei selkeästi Hole in Oneillaan Hilkka-Mummi, joka sanoi vain hups ja pallo kieri suoraan reikään. Kokemus elämästä ei vain pelistä vei voiton, tälläkin kertaa.

MiniGolffaajat Helmi ja Veikko tauolla

Hole in One- Mummi

Pelin jälkeen lomamme rentoutuspaikkana toimi kaunis Kartanon rantasauna aivan laiturin ja hiekkarannan äärellä. "Aivan kuin maalaisrantasauna" oli ensimmäinen toteamukseni nähdessäni punaisen sympaattisen saunan rannalla.

Kartanon rantasauna ja Helmi

Ulkoapäin saunasta olisin voinut sanoa että menemme puulämmitteiseen saunaan mutta sauna lämpesikin lempeästi sähköllä. Suoraan saunan lämmöstä kirmasimme eli lapset juoksivat suoraan uimaan ja itse yritin hiipiä Suomen kesälämpöiseen (melkein jäiseen) veteen.  Rauhalahden hiekkapohjainen ja loiva uimaranta sopikin aivan loistavasti juurikin lapsukaisten kirmailuun. (Vaikkakin pystyin myös näkemään itseni makaamassa rannan läheisyydessä nurmella +30 asteen lämmössä kera hyvän kirjan yksin  ilman kirmaavia lapsiani.)
Tuntui kuin olisimme olleet mökkilomalla kauniissa saaressa; saunaa ja uimista, grillausta terassilla yhdessä perheen kanssa. Todellakin unohtui että vain 20 minuuttia matkaa autolla kotiin ja 10 minuuttia torille.

Täydellinen kesämaisema grillaukseen

Väinö leikkipuiston
Kapteenina

Mutta mikä lähilomassamme oli parasta? Väinön mielestä parasta oli leikkipuisto rannalla ja uinti, Veikon ja Helmin mielipuuha oli minigolf ja Toivon mielestä parasta oli minigolf ja sorsaperhe rannalla.

Toivo ja sorsaperhe

Itsestä parasta oli nähdä ilo ja riemu mikä koko lomaryhmällä oli pelatessa minigolfia sekä rantasaunan rauha (vaikkakin rauhasta perheemme kokoonpanolla ei yleisten normien mukaan pystykään puhumaan.) Puutteita lomallemme kuitenkin ilmaantui muutamia: Helmi ei halunnut minigolfkierroksen päätteeksi luopua mailastaan vaan olisi halunnut viedä sen mukanaan kotiin, mieheni olisi halunnut päästä ajamaan vesiskootteria Kallavedelle, Mummi kaipasi kanoottiretkelle, minä puolestani olisin halunnut viettää päivän SUP-laudan päällä joogaten auringon alla viettäen yön huvilassa ja Toivoa harmitti miksi sorsaperhe ei tullut rannalla hänen syliinsä.
Eli siinäpä syyt seuraavan lähiloman suunnitteluun.

Minigolffari ja metsämansikka kentällä

http://www.visitrauhalahti.fi/

http://www.seikkailukuopio.fi/